Norrskärin syksy

Taigarautiainen (Prunella montanella) 20.10.2016 Mustasaari Västra Norrskär Kuva: Jouni Kannonlahti

Norrskärin lintuhavaintoasema oli miehitettynä yhtäjaksoisesti 3.9. – 7.10. välisen ajan, minkä lisäksi sinne tehtiin 20.10. huolto- ja havainnointikäynti. Tähän käyntiin osui syksyn kovin laji eli taigarautianen, josta syksyn aikana on tehty ennätyksellisen paljon havaintoja. Havainnot ovat keskittyneet eteläiseen Suomeen ja Norrskärin lintu on maan pohjoisin. Taigarautiainen oli uusi laji sekä Norrskärille että MLY:lle.

Muita valtakunnallisia harvinaisuuksia oli isokihu, joka 7.9. muutti saaren länsirantaa seuraillen etelään. Leveäpyrstökihuja nähtiin neljä. Miehitysjaksolla nähtiin myös tunturikihu ja merikihujakin, joten Norrskärillä havaittiin syksyn aikana siis kaikki Suomessa tavatut kihulajit. Östra Norrskärillä oli paikallisena allihaahka.

Viime vuosina runsastuneita taigauunilintuja havaittiin 21. Suurin ”inojen” päiväsumma oli seitsemän. Pikkusieppoja nähtiin seitsemän, joista enimmillään kolme samana päivänä. Pikkusirkkuja ja pohjansirkkuja havaittiin kaksi. Ensimmäinen merisirri havaittiin 16.9. ja suurin määrä oli yhdeksän. Kirjosiipikäpylintuja oli kolme ja harmaasorsa nähtiin kolmena päivänä. Sepelhanhia muutti 17.9. kaksi kahden linnun parvea.

Muutamana päivänä oli vilkasta pikkulintujen muuttoa. Huippupäivä oli 2.10., jolloin muutti: talitiainen 4079, sinitiainen 2246, kuusitiainen 1378, urpiainen 3628 ja tilhi 1081. Pyrstötiaisten huippu oli neljä päivää myöhemmin, jolloin niitä muutti 833. Yhteensä pyrstötiaisia, jotka tänä syksynä vaelsivat suurella joukolla, havaittiin 2419. Muuttavien kuikkalintujen yhteismäärät olivat: kuikka 402, kaakkuri 162 ja kuikkalaji 902 eli kuikkalintuja havaittiin kaikkiaan 1466. Seuraavassa on vertailun vuoksi esitetty ajanjaksolla 3.9. – 7.10. havaittujen kuikkalintujen määrät viiden muun lintutieteellisen yhdistyksen (koko) alueelta: Suupohja 163, Pori 412, Turku 1128, Helsinki 1294 ja Kymenlaakso 406. Johtopäätös luvuista on, että Norrskärillä muuttaneiden kuikkalintujen määrä on valtakunnallisesti merkittävä.

Syksyn merkittävimpiin havaintoihin kuului myös lepäilevien vesilintujen suuri määrä. Maksimimäärät olivat: Telkkä 8960, haahka 4490, pilkkasiipi 1900, tukkakoskelo 1480 ja riskilä 850. Määrät ovat syyshavainnoiksi valtakunnallisesti merkittäviä. Riskilä- sekä pilkkasiipimäärät ovat aivan poikkeuksellisen suuria.

Pöllöjä havaittiin neljä lajia eli suo-, sarvi-, helmi- ja hiiripöllö. Päiväpetolintuja havaittiin 12 lajia. Muuttohaukkoja oli kaksi, joista toinen – risasiipinen nuori lintu – viihtyi Norrskärin ruoka-apajilla runsaan kahden viikon ajan.

Miehitysjakson aikana havaittiin yhteensä 132 lajia. Miehittäjinä toimi 14 eri henkilöä. Pisimmät yhtämittaiset miehitysjaksot olivat 2½ viikkoa. /ALä