Itsenäisyyspäivän pinnarallin tulokset 2015

Rallisää oli vaihtelevista ennustuksista huolimatta suorastaan hieno ajankohtaan nähden. Aamulla oli jo joitakin asteita plussaa, hiukan pilvistä ja kohtalaista lounaistuulta eikä satanut. Iltapäivällä tuuli kääntyi sitten länteen ja viimeiset pari valoisaa tuntia olivat yhtä auringonpaistetta ainakin saariston puolella.

Kisaamassa oli 11 henkilöä ja kaksi koiraa kuudessa joukkueessa. Eniten lajeja 37 näki Arielin ja Juhan kaksikko, myös viime vuonna sama kaksikko täydennettynä Ari Lähteenpäällä oli syyllisenä suureen lajimäärään. Erityismaininnan saa ekorallimies Joel Karvonen jonka lajimäärä 32 Vaasan kaupungin alueella on jo melkoinen saavutus ainoastaan viiden tunnin valoisana aikana.

Nähtyjen lajien kokonaismäärä parani kahdella viime vuodesta eli 56. Uusina lajeina ralliin tulivat ainakin kurki ja tunturikiuru mutta rallista puuttuivat mustarastas, kuukkeli ja jopa kottarainen. Ässälajeja olivat vihervarpunen, tilhi, hiiripöllö, turkinkyyhky, naurulokki, kurki, varpushaukka, merimetso, silkkiuikku, fasaani, pyy, tukkakoskelo, pilkkasiipi, tukkasotka ja haapana.

Rallin tulokset löytyvät täältä: itsenaisyyspaivan ralli 2015. /HS