Ekoralli pitkänäperjantaina 7.4 – Tulokset

Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus) 25.04.2003 Mustasaari, Vassorfjärden. Kuva: Joel Karvonen.
Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus) 25.04.2003 Mustasaari, Vassorfjärden. Kuva: Joel Karvonen.

Pitkänäperjantaina kisasi seitsemän keväästä innostunutta joukkuetta. Tämä ekoralli oli ensimmäinen lajiaan MLY:n historiassa. Rallipäivän sää alkoi leutona ja aurinkoisena, vaikkakin päivä pilvistyi rallin edetessä.

Ekorallissa kilpailijoiden asuinpaikat vaikuttavat paljon lopputulokseen, joten oli hienoa huomata että kilpailijat löysivät itselle mielekkäät tavat osallistua tähän leikkimieliseen lintuharrastajien keskinäiseen kilpailuun. Esimerkiksi ulkoilmassa oleminen tai liikunta ovat hyviä motiiveita ekoralliin osallistumiselle ja niiden ohella saa vielä mielekkyyttä lintujen lajimäärien havainnoimisesta.

Voittoon ylsivät Anne Paadar ja Olli Autio, jotka keräsivät kokoon järisyttävät 49 lajia. Yhteensä kaikki joukkueet havaitsivat 58 lajia. Osa joukkueista havainnoi pääsääntöisesti omalla pihalla, silti yhdenkään joukkueen lajimäärä ei jäänyt alle kahdenkymmenen.

Ässälajeja eli vain yhden joukkueen havaitsemia lintulajeja oli 12. Näistä mielenkiintoisimmaksi todettakoon maakotka. Muut ässälajit olivat: lyhytnokkahanhi, merihanhi, merimetso, räkättirastas, viiksitimali, pajusirkku, teeri, pikkutikka, kanahaukka ja pyy.

Kaikkien joukkueiden havainnoimia lajeja oli puolestaan 7. Lajit olivat: Mustarastas, sinitiainen, talitiainen, varis, pikkuvarpunen, peippo ja viherpeippo.

Kiitos jokaiselle osallistujalle ja antoisia keväthavaintoja kaikille yhdistyksen jäsenille!

Tekstin ja tulostaulukon koosti rallivastaava Tero

Linkki MLY:n ekorallin tulostaulukkoon

 –