Karkauspäivän linturalli 29.2.2020

Tilhi Vaasan Hietalahdessa. Kuva: Heikki Vainio

Tietääkseni yhdistyksen ensimmäinen karkausralli pidettiin pienoisessa pakkassäässä ja ajoittain heikossa lumisateessa Ari Lähteenpään ideasta vain neljän päivän varoitusajalla ja pj:n pikaisella ilmoituksella. Siitä huolimatta ehti 10 joukkuetta ja yhteensä 14 osanottajaa mukaan. Lajeja rallissa löytyi 58, ässälajeja (= vain 1 joukkueen näkemä) 12 lajia: hiirihaukka, tuulihaukka, uuttukyyhky, sepelkyyhky, lehtopöllö, viirupöllö, helmipöllö, varpuspöllö, pohjantikka, pyrstötiainen, pähkinähakki ja pajusirkku.
Yleisimmät linnut olivat kaikkien näkemät viherpeippo, harakka ja talitiainen. Vesilintuja näkyi vähemmän kuin vajaa viikko sitten kun alijäähtynyt vesi meressä jäätyi hetkessä  pakkasten yllättäessä yli Merenkurkun. Tuulihaukka sinnittelee edelleen Söderfjärdenin ympäristössä ja ensimmäinen hiirihaukkakin on ehtinyt alueellemme. Muita mielenkiintoisia muuttolajeja ovat uuttukyyhky ja sepelkyyhky. Joutsenista ja joistakin vesilinnuista on vaikea päätellä ovatko ne oikeita  muuttolintuja kuten tammi-helmikuun havainnot niistä osoittavat. Lähes säännöllisiä talvehtivia lajeja ovat  rallissa nähdyt räkätti-,  mustarastas, mustavaris, kottarainen sekä osittain järripeippo ja pajusirkku. Mielenkiintoinen lisä ralliin olivat lehto-, viiru-, helmi- ja varpuspöllö, jotka olivat jo heränneet alkavaan pesintäkauteen.

Nisari-joukkue (Ari&Keijo) voitti tällä kertaa kuvitteellisen kiertopalkinnon 36 lajilla, kakkonen oli Aarne&Orvokki 34 ja kolmantena Matti 32 lajia.

Tulostaulukko löytyy oheisesta linkistä: Karkausralli2020

Rallissa kisasivat:
Anne Ahlqvist, Ariel Ahlblad, Jorma Eskola, Orvokki Hakala, Jouni Kannonlahti, Tomas Klemets, Kari Kuokkanen, Aarne Lahti, Keijo Linna, Ari Lähteenpää, Matti Maskulin, Anne Paadar, Heikki Vainio, Tanja Wunsch

Rallivastaava kiittää osallistujia!

Harry Seppälä