Uudenvuoden pinnarallin tulokset

Tundraurpiaisen lajistatusta pidetään epäselvänä. Kuvituskuva: Jouni Kannonlahti

MLY:n Ekaekaa 2019

Ralli ehdittiin pitää juuri ennen vuosikymmenen myrskyä. Illan hämärtyesssä alkoikin kunnon puhuri, joka yöllä saavutti noin 27m/s keskituulen ja puuskissa peräti 33m/s keskustassa Klemmettilän mittausasemalla. Kymmenen joukkuetta kisasi tässä leikkimielisessä Uuden vuoden Ekaekaa rallissa. Lunta oli vajaa 5cm mutta aamulla muutaman tunnin tihkusade teki siitä loskaa, loppuaika olikin kutakuinkin sateetonta.

Rallissa nähtiin 52 lajia, viime vuonna 65. Tundraurpiaisen status on ennakkotietojen mukaan muuttumassa alalajiksi. Koska mitään suurempaa keskustelua tai tiedotusta ei asiasta ole ollut niin päädyttiin laji vielä ottamaan mukaan. Ässälajeja (vain yhden joukkueen näkemä) olivat mustalintu,isokoskelo, teeri, fasaani, turkinkyyhky, räkättirastas, mustapääkerttu, hippiäinen, töyhtötiainen, kottarainen, hemppo ja pikkukäpylintu.

Täytyy muistaa että joukkueen saama lajimäärä on verrannollinen sekä liikkumismuotoon että esivalmisteluun. Nyt ainakin kolme joukkuetta oli jalan liikkeellä loppujen seitsemän autoillessa.

Voittajajoukkueelle onnittelut ja kaikille osallistujille kiitokset aktiivisuudesta.

Pekka Peura & Tomas Lövdahl                                        40 lajia
Staffan Blom, Tomas Klemets & Aarne Lahti                34
Keijo Linna                                                                          30

Lajikohtainen yhteenvetotaulukko kaikista ralliin osallistuneiden tuloksista löytyy täältä: Ekaekaa2019 parin klikkauksen takaa.

Hyvää Uutta Vuotta 2019 ja vielä kiitokset kaikille osanottajille!

– Rallivastaava Harry Seppälä