Maaliskuun lintutilanne

Lintukevät alkoi viimevuotiseen tapaan varhain. Ensimmäiset muuttolinnut saapuivat jo helmikuun puolella ja maaliskuussa MLY:n alueelle saapui 36 muuttolintua. Keskimäärin maaliskuussa saapujia on 26. Kahlaajista, jotka yleensä saapuvat vasta huhtikuun alkupuolella, tulivat nyt jo maaliskuussa lehtokurppa, taivaanvuohi, kuovi ja kapustarinta. Lehtokurpan ensihavainto oli kolme viikkoa tavanomaista varhaisempi. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki muuttolinnut saapuivat keskimääräistä aikaisemmin. Kymmenkunta lajia tuli noin kaksi viikkoa etuajassa. Kuukautta keskimääräistä varhaisempi ensihavainto saatiin kuudesta lajista: kaulushaikara, kangaskiuru, uivelo, alli, pilkkasiipi ja tukkakoskelo.

Myös hanhet saapuivat viimevuotiseen tapaan varhain. Ensimmäinen merihanhi oli havaittu jo helmikuussa ja 10.3. saapui ensimmäinen metsähanhi. Hanhien esiintymiseen ja havainnointiin vaikutti todennäköisesti sänkipeltojen vähyys. Tämä johtui siitä, että pellot oli pääasiassa ehditty kyntää jo syksyllä. Metsähanhesta tehtiin 118 havaintoa ja ne koskivat 4789 yksilöä. Suurimmassa parvessa oli 550 lintua, mutta kaiken kaikkiaan yksilömäärä on alle puolet viimevuotisesta. Harvalukuisempia hanhia havaittiin seuraavasti (havainnot/yksilöt): tundrahanhi 6/18 ja lyhytnokkahanhi 13/273. Monet lyhytnokkaparvet olivat verraten suuria. Viidessä parvessa oli 34-54 lintua. Laulujoutsenhavaintoja oli suurin piirtein viimevuotinen määrä, mutta yksilömäärä oli selvästi pienempi (10950/2015 ja 16151/2015). Pikkujoutsenia nähtiin yksi.

Maaliskuu on pöllöjen vilkkainta huuteluaikaa. Nyt havainnointia haittasi lähes jatkuva pilvinen ja tuulinen sää. Joitakin tuulirakoja ja kirkkaita öitä sentään mahtui joukkoon. Pöllöjä kuultiin seuraavasti: huuhkaja 32, helmipöllö 37, viirupöllö 3, varpuspöllö 4 ja lehtopöllö 2. Huuhkajien määrä oli muutamiin edellisiin vuosiin verrattuna huomattavan korkea eli noin kolminkertainen! Myös helmipöllöjä havaittiin edellisvuosia selvästi enemmän. Esim. vuosi sitten helmipöllöjä havaittiin vain kolme ja toissa vuonna 15. Vertailun vuoksi voi kuitenkin mainita, että edellisenä huippuvuonna eli 2009 kuultiin maaliskuussa noin 130 helmipöllöä. Yhteenvetona voineekin todeta, että erityisen vilkas pöllökevät ei tämä(kään) ollut.

Harvalukuisista lajeista kannattaa mainita tundraurpiainen, vuorihemppo, kangaskiuru, lapinsirkku ja pikkujoutsen.

Vuodelle uusia lajeja havaittiin kaikkiaan 33. Vuoden alusta lukien on havaittu 117 lajia. Tiiraan kertyi maaliskuussa 2811 havaintoa ja havainnot koskivat lintuyksilöä 62272. Havaintojen määrä oli lähes sama kuin vuosi sitten eli varhainen lintukevät oli saanut harrastajat hyvin liikkeelle.

Huomautus: Keskimääräisillä saapumisajoilla tarkoitetaan Tiiraan vuosina 2007-2014 tallennetuista havainnoista laskettuja keskimääräisiä aikoja.