Huhtikuun lintutilanne

Railakkaan alkurynnistyksen jälkeen kevään tulo tasaantui huhtikuussa. Alueelle tavanomaisia muuttolintuja  saapui  46 lajia, kun keskimäärin huhtikuussa saapuu 89 lajia. Vähäinen määrä johtuu siitä, että moni yleensä huhtikuussa saapuva laji oli tullut jo maaliskuussa. Kun lähes kaikki maaliskuussa havaitut lajit saapuivat keskimääräistä aikaisemmin, saapuivat linnut huhtikuussa pääsääntöisesti  normaaliajassa. Viikon – kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin saapuivat kuitenkin pajulintu,  valkoposkihanhi, harmaasorsa, sääksi ja metsäkirvinen.  Pikkulokki tuli kolme viikkoa etuajassa.

Lepäileviä kurkia havaittiin 10.4. 455 linnun parvi. Sitä ennen oli kurkihavaintoja tehty 163 (2445 yks.).  Viime vuonna 10.4. tehtiin vasta kurjesta ensihavainto. Metsähanhista tehtiin viime vuonna ensihavainto 14.4. Tänä vuonna 14.4. mennessä oli metsähanhihavaintoja kertynyt 166  (10 189 yks.) ja muutto oli ohi ennen kuin se viime vuonna oli alkanutkaan.  Harvalukuisia hanhia havaittiin huhtikuussa seuraavasti:  lyhytnokkahanhi 12 havaintoa (43 yks.) ja tundrahanhi  viisi havaintoa (8 yks.)

Lapintiira saapui 26.4. ja se on pitkästä muuttomatkastaan huolimatta melkoinen täsmäsaapuja. Viime vuonna ensihavainto tehtiin 29.4. ja vuotta aiemmin 22.4. Muutoin on lapintiiran ensihavainto vuosina 2007-2014 eli kuutena vuotena osunut kahden päivän marginaaliin (25.-26.4.). Kalatiiran saapumistarkkuus on lähes sama.

Kahlaajalintuja saapui tulojärjestyksessä seuraavasti: tylli, kuovi, metsäviklo, punajalkaviklo, punakuiri, pikkukuovi, suokukko, valkoviklo, pikkutylli, liro, mustapyrstökuiri ja rantasipi. Suosirristä havaittiin harvalukuinen alalaji etelänsuosirri. Lintu oli värirengastettu. Hyönteissyöjistä saapuivat metsäkirvinen, pajulintu, haarapääsky, kirjosieppo, räystäspääsky ja leppälintu.

Harvinaisista havainnoista kannattaa mainita palsasirri, joka on MLY:n alueella hyvin satunnainen vierailija. Koko maassa palsasirrihavaintoja kertyy vuosittain kymmenkunta. Toinen satunnaisvieras oli amerikantavi. Arosuohaukasta tehtiin kolme havaintoa. Havaintoja on enimmäkseen tehty syksyllä. Arosuohaukkahavainnot ovat viime vuosina  lisääntyneet.  Kun koko maassa vuonna 2007 tehtiin 98 havaintoa, oli havaintoja 2013 jo 464. Muita harvalukuisia lajeja olivat kattohaikara, pikkujoutsen mustapyrstökuiri, riekko, muuttohaukka, nokkavarpunen, jääkuikka ja kangaskiuru. Sepelrastaasta tehtiin 13 havaintoa.

Vuodelle uusia lajeja havaittiin kaikkiaan 47. Vuoden alusta lukien on havaittu 173 lajia. Tiiraan kertyi huhtikuussa 3919 havaintoa.  Havainnot koskivat 130 845 lintuyksilöä. Havaintojen määrä oli suurin piirtein sama kuin maaliskuussa, mutta lintuyksilöiden määrä oli kaksinkertainen.

Huomautus: Keskimääräisillä ja normaaleilla saapumisajoilla tarkoitetaan Tiiraan vuosina 2007-2013 kirjautuneista ensihavainnoista laskettuja keskimääräisiä aikoja. /ALä