Talvi otti Suomen pihtiotteeseensa maaliskuussa. Vaikka aurinko paistoi lähes joka päivä, niin virtaukset pysyivät pohjoisen puolella ja ilma sitä myöten reilusti pakkasen puolella. Pohjanlahti sai jääkantensa ja kevään tulo lykkääntyi tavanomaista myöhemmäksi. Kuitenkin aurinkoiset päivät ja lähestyvän pesimäkauden paineet saivat tänäkin vuonna ensimmäiset muuttolintujoukkojen tunnustelijat myös Merenkurkkuun saakka. Ensimmäisenä tuli perinteiseen tapaan mustavarikset 6.3. alkaen. Sitten sepelkyyhkyt ja maakotka 8.3., pulmuset 15.3., pajusirkut 19.3., uuttukyyhkyt 22.3. ja joutsen 28.3. Pääsiäisen pyhinä tunnustelijoiden joukkoon liittyivät 29.3. hiirihaukka, nokkavarpunen, kiuru, selkälokki, kyhmyjoutsen ja isokoskelo. 30.3. puolestaan saapui tuulihaukka. Vastaavasti viime vuonna kuun lopulla oli mm. joutsenia ja hanhia Merenkurkussa jo tuhansittain. Kylmänä pysynyt maaliskuu on pitänyt myös lintuharrastajat tavanomaista tiiviimmin sisätilojen lämmössä, mikä on näkynyt havaintoilmoitusten määrässä. Kuitenkin maaliskuun mielenkiintoisimmista havainnoista poimittakoon 22.3. Raippaluodossa kalastajan jäälle jättämän ison kalan kimppun kertyneet 20 merikotkaa, kaksi harmaapäätikkaa Laihialla ja yksi Vöyrillä, kolme koskikaraa Kyrönjoella, kymmenen viiksitimalia Korsnäsissa, viisi isolepinkäistä eri puolilla, kottaraiset Vöyrissä, Maalahdessa ja Vaasassa (ilm.talvehtineita), kaksi peippoa Mustasaaressa ja yksi järripeippo Vaasassa. Pöllörintamalla havaintoja on kertynyt seuraavasti: Huuhkaja 3, hiiripöllö 5, varpuspöllö 5, viirupöllö 2 ja helmipöllö 10. Säätilan muuttuessa lienee odotettavissa runsaslintuisia muuttopäiviä, joten kiikareita kannattaa kiillottaa nyt huolellisesti.