
Pöllöjen soidinkausi on nyt käynnissä
Menneen viikon maanantaina on Mustasaaren Norrminnessä ja tiistaina Vaasan Pukinjärvellä kuultu helmipöllön soidinpuputusta. Tiistain sää oli heikkotuulinen, selkeä ja pakkasta oli muutama aste. Jo pitkin […]
Menneen viikon maanantaina on Mustasaaren Norrminnessä ja tiistaina Vaasan Pukinjärvellä kuultu helmipöllön soidinpuputusta. Tiistain sää oli heikkotuulinen, selkeä ja pakkasta oli muutama aste. Jo pitkin […]
Vuosi alkaa mallikkaasti uudistuneen hallituskokoonpanon johdolla. Alkuvuoden tulevia tapahtumia on jo kirjattu tapahtumia sivulle. Samalla on myös päivitetty yhdistyksen sivujen asiasisältöä monilta osin. Kannattaa tutustua tarkemmin, […]
Tammikuu oli tänä vuonna varsin talvinen. Meri jäätyi suurelta osin jo joulukuussa, minkä vuoksi vesilintuja on havaittu alkuvuodesta ”tavanomaista” vähemmän. Joutsenista vain yksi kyhmyjoutsen lepäili Palosaaren […]
Ekaekaa 2013 ralli vietiin menestyksellisesti huonosta säästä huolimatta loppuun. Kaikkiaan seitsemän joukkuetta eli 13 ornia oli kisaamassa voitosta, jonka lopulta vei Pekka Peuran ja Tomas Lövdahlin joukkue […]
Itsenäisyyspäivän pinnaralli vietettiin tänä vuonna kauniissa talvisäässä. Sulavesiä ei enää juurikaan näkynyt muualla kuin Raippaluodon länsireunalla ja muutama sentti kevyttä pakkaslunta valkaisi maan. Viimetinkaan jääneestä tapahtuman […]
Tuukka ja Ulla Pahtamaa matkustivat syyskuussa 2012 Australiaan. Retkikertomus reissusta on lisätty Retkiä-sivulle.
Mustasareen Österhankmon Bodön Karikabergetille on syksyllä 2012 rakennettu torni (Karikatornet), joka soveltuu mainiosti myös lintujen seurantaan. Tornin huippu on 44 metriä merenpinnan tason yläpuolella ja […]
Sääntömääräisessä syyskokous pidettiin hyvässä hengessä peräti 17 läsnäolijan voimin. Vuodelle 2013 valittiin puheenjohtajaksi Joel Karvonen ja hallituksen jäseniksi Jere Topp, Anne Paadar, Harry Seppälä, Pertti […]
Syyskokous pidetään tuttuun tapaan Elektroskandian tiloissa (Varastokatu 8, VAASA) klo.18:00 alkaen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi ohjelmassa tilastollista esittelyä Tiiraan kertyneestä havaintoaineistosta alueeltamme, sekä vapaata keskustelua. Kahvitarjoilu! […]
Aarne Lahti ja Pekka Mäkynen löysivät 4.11.2012 Södra Björkön NNW-kärjestä Merenkurkun toisen mongoliankirvisen. Lintu oli löytynyt kärkeä komppaamalla. Heti löytymisensä jälkeen kirvinen oli singahtanut taivaalle […]
Copyright © 2025 | WordPress teeman tarjoaa MH Themes