Suomen kuvalehden artikkelista:
Osataan sitä tosin Euroopassakin. Lounais-Ranskassa tapetaan vuosittain useita tuhansia peltosirkkuja, samasta syystä kuin Kiinassa kultasirkkuja. Ne ovat perinteistä statusruokaa.
Pyydettyjä peltosirkkuja odottaa ranskalaisessa keittiössä barbaarinen kohtalo. Linnut kynitään ja hukutetaan armanjakilla täytettyyn astiaan ennen kuin niitä keitetään kahdeksan minuutin ajan. Lopulta ne hotkaistaan kokonaisina. Rituaaliin kuuluu, että syöjä asettaa kasvoilleen suuren lautasliinan, peittääkseen pakanallisen teon.
Vaikka peltosirkkupyynti kiellettiin Ranskassa jo vuonna 1999, ovat eräät ruokakulttuurin vaalijoina esiintyvät huippukokit edelleen vaatineet pyynnin osittaista sallimista.
Peltosirkkujen saalismäärä on laskenut voimakkaasti siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei enää riitä metsästettäväksi.
Laji taantuu lähes koko Euroopassa. Peltosirkkuja on yhä paljon, mutta Suomessa niitä arvioidaan olevan enää 7 000–19 000 paria. Vielä 1970-luvulla peltosirkkujen määrä oli tähän verrattuna monikymmenkertainen. Laji on luokiteltu meillä erittäin uhanalaiseksi vuodesta 2010 saakka.
ntuharrastajien keskuudessa on pitkään manattu sitä, että Suomessa kesän viettävät peltosirkut päätyvät kesken yli 6 000 kilometrin muuttomatkansa ruokapöytään Ranskassa. Tuore tutkimus kertoo kuitenkin, että asia ei ole aivan näin yksinkertainen.
”Yksi yllätystuloksistamme on, että suurin osa suomalaisista peltosirkuista muuttaa Välimeren rannikon reittiä Ranskan yli, kun taas peltosirkkupyyntiä tehdään yksinomaan Lounais-Ranskassa. Salametsästys ei siis merkittävästi kosketa Suomen nykyistä peltosirkkupopulaatiota”, kertoo suunnittelija Markus Piha Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Piha osallistui kansainvälisen tutkijaryhmän työhön, jossa selvitettiin peltosirkun muuttoreittejä rengastuksen ja lintuihin repun lailla kiinnitettävien geopaikantimien avulla. Tulokset julkaistiin joulun alla 2016.
Tutkimuksessa selvisi, että Euroopan peltosirkuilla on itse asiassa kolme muuttoreittiä.
90 prosenttia populaatiosta pesii Etelä-Venäjällä, Turkissa ja Itä-Euroopassa ja lentää itäistä muuttoreittiä talvehtimisalueille Etiopiaan. Skandinavian, mukaan lukien Suomen, sekä Länsi- ja Keski-Euroopan linnut – vajaa kymmenys Euroopan peltosirkuista – taas lentävät läntistä muuttoreittiä Ranskan ja Espanjan yli talvehtimaan Saharan eteläpuoliseen Länsi-Afrikkaan.
Lisäksi on huonommin tunnettu keskireitti Italian ja Välimeren yli kohti Nigerian pohjoisosia. Ainakin osa suomalaisista linnuista käyttää myös tätä reittiä.
ltosirkun kannankehitys Suomessa on synkkää seurattavaa. Vuosien 2004 ja 2014 välillä lintujen määrä väheni kymmenessä vuodessa lähes 80 prosenttia. 30 vuodessa kannasta on kadonnut noin 98 prosenttia.
Piha arvioi, että nopeasti pienenevä peltosirkkukanta ei todennäköisesti siedä esimerkiksi Ranskassa harjoitettavan laittoman metsästyksen aiheuttamaa lisärasitusta.
”Valitettavasti pelkään, että suomalainen pesimäkanta jatkaa vähenemistään keskimäärin 13 prosenttia vuodessa. Sellaisella vauhdilla peltosirkku saattaa kadota lajistostamme kokonaan reilussa 30 vuodessa.”
Suomi ei voi vaikuttaa siihen, mitä peltosirkulle muuttomatkalla tapahtuu. Meillä voidaan kuitenkin auttaa lintua selviytymään.
Piha sanoo, että Suomessa on pidettävä huoli siitä, että peltosirkut tuottavat mahdollisimman paljon poikasia Suomessa pesiessään.
”Monipuolisen viljelyn myötä löytyy sekä ravinnonhakuun että pesimiseen sopivia ympäristöjä. Ydinalueilla olisi vältettävä laulupaikkojen turmelemista eli esimerkiksi puukujien ja pienten metsäsaarekkeiden tuhoamista.”
”Tarvitsemme myös lisää tietoa peltosirkun pesimäbiologiasta ja ravinnosta sekä kattavaa populaatioseurantaa ja kartoitusta. Tähän tarvittaisiin kestävällä pohjalla oleva rahoitus.”
Suomessa toteutettiin vuosina 2013–2016 projekti, jossa noin 40 peltosirkkua rengastettiin ja linnut varustettiin sijaintitietoa välittävillä geopaikantimilla. Kymmenkunta lintua saatiin myöhemmin kiinni ja paikantimien sisältämä data kerättiin talteen.
Projekti oli kahden ihmisen, Markus Pihan ja ornitologi Tuomas Seimolan harteilla. Lisää tutkimusta kaivattaisiin kipeästi.
”Suojelutyö on hyvin vaikeaa, koska taantumisen tarkat syyt ovat yhä osittain arvailujen varassa”, Piha sanoo.
”Tappamisen saaminen kuriin muuttoreittien varrella on yksi askel. Katseet on kuitenkin suunnattava myös talvehtimisalueille, joihin on kohdistettava lisää tutkimusta. Sen jälkeen voidaan arvioida esimerkiksi, mitä Guineassa voitaisiin tehdä sirkkujen talvikuolleisuuden pienentämiseksi.”