Päivitetty 29.10.2015
Tuukka & Ulla Pahtamaa
Keskiviikko 15.4. Saapuminen Floridan Miamiin
American Airlines laskeutuu Miamin kansainväliselle lentokentälle klo 19.35. Rullauksen jälkeen pääsemme odotushalliin ja tarkastukseen. Tarkastuksen tarkkuus tuo mieleen Panaman parin vuoden takaisen kokemuksen. Jono on pitkä ja yksitellen meidät valokuvataan, haastatellaan ja molemmista käsistä otetaan kuvat sekä erikseen peukalosta että muista sormenpäistä. Sen jälkeen pääsemme odottelemaan laukkujamme, jotka saapuvat onnistuneesti. Poimimme ne hihnalta ja löydämme tien ulos lämpimään iltaan. Tunnelma tuo nytkin mieleen Panaman: 30+ asteinen trooppisen lämmin ilma hyväilee. Matkaopaskirja kertoo, että Floridan ilmasto on suurimman osan vuodesta lämmin tai helteinen, mutta rannikolla ilmanalaa viilentävät mukavasti mereltä puhaltavat tuulet. Matkailun huippukausi on talvella kun lämpötila ja sademäärät ovat alimmillaan. Hurrikaaneja osuu Floridaan keskimäärin kerran seitsemässä vuodessa ja vain kesä-marraskuussa. Hotellibusseja tulee ja menee. Omaa menopeliämme joudumme odottelemaan parikymmentä minuuttia. Lopulta se tulee ja pääsemme verraten lyhyelle matkalle läheiselle lentokenttähotellille.
Torstai 16.4. Green Cay Wetlands ja Jupiter
Hämärän hälvettyä lähden aamukävelylle hotellin läheiselle omakotialueelle. Mukavan lämmin ilma hyväilee talven jälkeen. Ympäristö on siisti ja viihtyisä. Uusi äänimaailma on aina kiehtova ja mielenkiintoinen kokemus. Taiturimatkijoita laulelee monella suunnalla. Harmaatyrannin liverrys kuuluu. Matkijapeukaloinen tahdittaa menoa laululintujen joukossa. Parvi papukaijoja kirmaa ja mekastaa ilmassa ja parista saan kuvan määritykseen: pahta-aratteja. Osa linnuista viivähtää punakukkaisessa puussa. Miamin ympäristössä on monia tuotuja papukaijalajeja, jotka ovat vapauteen päästyään alkaneet lisääntyä ja osa vakiintua. Vaikertajakyyhkyjä tepastelee maassa ja istuskelee langoilla. Pilkkasiipikyyhky istuskelee kuvaukselle yhteistyöhaluisena pihapuussa. Runsain kyyhky on kuitenkin tuttu turkinkyyhky. Kottarainen edustaa toista eurooppalaista lajia, iltakirjauksessa se on päivän runsain laji (130). Niin ikään meikäläisiä varpusia on monin paikoin. Värikkäät sinitöyhtönärhet ovat vilkkaita ja eloisia. Tammiraitatikkoja on useampia. Taivaalla kurvailee 3 piippukiitäjää. Harmaaorava kiipeilee pihapuussa.
Nautimme aamiaisen hotellilla. Auton vuokraus käy kätevästi hotellirakennuksessa olevasta autovuokraamosta. Matkatavaramme mahtuvat hyvin takakonttiin näkymättömiin. Lähdemme matkaan kohti Fort Lauderdalessa sijaitsevaa Green Cay Wetlandsia. Fort Lauderdalessa on yli 420 km kanavia ja sisävesiväyliä. Nokian Lumian navigaattori vie mainiosti perille. Parkkipaikalla kaksi vanhaa rouvaa tulee kysymään, voiko lämpö rikkoa auton ikkunan: käy ilmi, että heidän autostaan oikeanpuoleinen sivuikkuna on täysin rikki. Kyseessä on selvästi varkaus tai sen yritys. Siirrämme automme varmuuden vuoksi hieman lähemmäksi kosteikkoalueen porttia ja enemmän ihmisten ilmoille. Kosteikolle on rakennettu erinomaiset boardwalkit ja vierailijakeskus. Karibianhaikara lentelee vierailijakeskuksen edessä. Jalohaikara kahlailee ruohostossa aivan lähellä. Pronssi-iibis on hyvin kuvattavana lammen rannalla. Muuta lajistoa edustavat suolakkosorsat (6), amerikanmerimetsot (2), amerikanpikkuhaikarat (2), ruusukapustahaikara (1) ja kotilokurki (1). Suolakkosorsilla on poikasia. Sinisiipitaveja löytyy 6. Amerikankäärmekaula sukeltaa lammikosta pikkukalan. Amerikanmerimetso istuskelee kaiteella aivan kulkijoiden vieressä. Liejukanat ja amerikannokikanat uiskentelevat lammikoilla. Sulttaanikana tepastelee kosteikkoniityllä ja siniliejukana taiteilee kaiteella, kunnes lastenrattaiden kanssa ohi porhaltava nainen ajaa sen matkoihinsa hieman liian aikaisin. Amerikanpikkuhaikara löytyy aivan kulkureitin vierestä kaisloista: se on tarrautunut jaloillaan korren puoliväliin ja tasapainottelee siinä näyttävästi. Lähellä on myös toinen lintu ja matala kotkotus kuuluu. Kotilokurki huutelee pitkin päivää kauempana. Mölyturpiaalit ovat vilkkaita ja äänessä boardwalkin varrella. Yhtä lukuisia ja äänekkäitä ovat punaolkaturpiaalit. Vierailijakeskuksella kalastajavaris nappaa räystään alta mölyturpiaalin pesästä poikasen ja lentää se nokassaan matkoihinsa turpiaalin hätäilystä välittämättä. Valkoiibiksiä on kymmenkunta ja amerikankyyryhaikaroita kolme. Haikaroita edustavat myös amerikanharmaa-, sini– ja lumi– sekä lehmähaikara. Kaksi amerikanpitkäjalkaa kahlailee matalassa vedessä. Jokunen kalkkunakondori ja pari amerikansirohaukkaa hallitsee ilmatilaa. Sieltä löydämme myös sinipääskyjä. Metsäisellä saarekkeella aivan jaloissamme liikuskelee pesukarhu. Amerikanpikkuhaikarapaikalla vedessä ui pitkä raidallinen käärme. Tullessamme takaisin vierailijakeskukselle, suuri alligaattori ui rakennuksen alle varjoon.
Automme on säilynyt parkkipaikalla ehjänä. Etsimme hetken aikaa seuraavaa kosteikkoa ja lopulta sen löydämme. Ajamme läheiselle Wakodahatchee Wetlandsille. Paikalla kiertelee poliisiauto varmaankin rouvien hälyttämänä. Olemme sen verran nälkäisiä ja helteen väsyttämiä, että uuden kosteikkokierroksen sijaan menemmekin läheiseen italialaiseen ravintolaan syömään kunnon aterian. Viereisestä kaupasta (Publix) haemme evästä ja suuren pakkauksen vesipulloja. Emme mene enää kosteikolle, vaan lähdemme ajamaan pohjoiseen Atlantin rannalle Jupiteriin ja majoittaudumme sinne.
Perjantai 17.4. Blowing Rocks Preserve ja Jonathan Dickinson State Park
Jo aamupimeällä käppäilen maantien vartta hotellin tuntumassa. Punakardinaali ääntelee ensimmäisenä ja taiturimatkija yhtyy laulajiin. Tienvarsi ei kuitenkaan ole erityisen hyvä aamulintujen katseluun. Syömme hieman vaatimattoman aamiaisen, muroja ja kahvia. Hotellilla olisi hyvä uima-allas, mutta pakkaamme tavarat ja ajamme Atlantin rannalle Blowing Rocks Preserven suojelualueelle. Portti on aluksi kiinni, mutta aukeaa sopivasti klo 9 ja pääsemme sisään. Naukumatkija piilottelee puskissa. Amerikanrantasipi ponnahtaa lentoon mangrovekasvillisuuden reunalta. Komea ruskopelikaaniparvi ilmestyy kaartelemaan yläpuolellemme. Mustakondori tarkkailee polun varren kelossa aivan lähellä. Iso rapu on kaivanut onkalon ja kurkistelee sieltä. Jatkamme tien toiselle puolelle Atlantin rannalle. Portin vieressä on metallitolppa, johon jätämme puistomaksun. Atlantin aallot avautuvat rantadyynin takana. Pari kalastajaa odottelee rannalla siimojen antia. Harmaalokki on kärkyllä. Useita mustakondoreita leijuu yläpuolella, kuten myös kalasääski. Hiekkaranta on monin paikoin täynnä simpukankuoria.
Ennen puoltapäivää lähdemme ajamaan Jonathan Dickinson State Parkiin. Portilla on koppi, jossa mies ottaa vastaan puistomaksun. Viereisessä puskassa on amerikanisolepinkäinen. Käymme ensin läheisessä näkötornissa. Sinitöyhtönärhet ovat liikekannalla lähipensaissa ja ruostehiirihaukka huutelee kauempana. Punakardinaali laulaa innokkaasti. Ajamme edemmäs ja pysähdymme tien varteen. Kolme kultatikkaa lennähtää lähikeloon ja on siinä hetken, kunnes jatkavat matkaansa. Periltä löytyy parkkialue, pöytäpenkkiyhdistelmiä sekä baari ja matkamuistomyymälä. Juomme kahvit ja syömme jäätelöt. Iltapäivä pilvistyy. Männikköpolulla taivaalta kantautuu cd:ltä tuttu ääni: isohaukkakehrääjä. Lintuja on kaikkiaan 4. Ne lentelevät vetävin siiveniskuin mäntyjen yllä siivet bumerangin tapaan taivutettuina ja lyhyt terhakas ääni kuuluu tuon tuostakin. Välillä linnut syöksyilevät alaspäin ja välillä kirmaavat ylöspäin. Kalasääskellä on pesä polun varren kelossa ja iso poikanen jököttää siinä. Naukumatkijoita on polun varrella pensaissa. Iltapäivällä lähdemme ajelemaan pohjoiseen. Tankkaamme auton ennen kuin käännymme sisämaahan. USA:ssa ovat käytössä mailit ja gallonat. Auton matkaa laskeva mittari ja bensan tankkaus ei kerro meille paljonkaan. Erityisen kallista bensa ei ole, joka tapauksessa huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Aluksi emme vain tiedä, miten homman saa pelittämään, visa kortilla ei ole minkäänlaista vaikutusta. Ilmenee, että löpö on maksettava ensin sisällä ja vasta sen jälkeen mittari avataan tankkausta varten.
USA:n kansallislintu, valkopäämerikotka näyttäytyy tien varrella. Käännymme Florida Turnpikelta kohti Kissimmee järveä. Turnpike on maksullinen moottoritie, jolla huristelee suuri määrä ajoneuvoja. Maksu käy kätevästi autossa olevan tagin avulla; summa maksetaan matkan lopussa autovuokraamoon. Tienristeyksessä lentelee 30 haarapääskyn muuttoparvi. Mölyturpiaali on tienvarsilla yleinen näky. Hieman ennen järven luusuaa äkkäämme maantien varrella hietakurkipariskunnan poikasineen. Käännymme tienhaarassa ja palaamme katselemaan lintuja. Preeriaturpiaali laulelee kauniisti samalla paikalla. Yöksi majoitumme Westgate River Ranchiin, joka on varsin siisti paikka. Pihapuista löytyy pari tiaiskerttulia. Kaksi luottavaista hietakurkea tepastelee piha-alueella. Amerikanpalokärki lentää illalla lähipuihin, mutta tammiraitatikka on päivän runsain tikkalaji (8). Illalla kaukana lännessä on ukonilma ja kovaa salamointia. Ukkosen ääni ei kuitenkaan kantaudu River Ranchille. Saluunassa on tanssit country-musiikin tahtiin.
Lauantai 18.4. Westgate River Ranch, Kissimmee River ja Lake Kissimmee State Park
Aamulla vielä hämärässä kiertelen Westgate River Ranchin ympäristössä. Isotöyhtönapsut aloittavat ääntelyn jo pimeässä ja niihin liittyy punakardinaali. Vähän myöhemmin tiaiskerttulit tuovat äänimaailmaan vienon lisänsä. Kuljen kohti jokea lammen rantaan. Kymmenet valkoiibikset ovat lähteneet yöpymispaikaltaan ja suuntaavat länteen. Nuori amerikanmerimetso sukeltelee lammikossa ja yöhaikara seisoskelee sen rannalla. Ruostehiirihaukka lentää niityn poikki jokivarsimetsikköön ja mekastaa siellä. Saman niityn yli liihottaa myös pohjantöyhtökarakara päinvastaiseen suuntaan. Preeriaturpiaalin kirkas säe kantautuu niityltä. Purppuraturpiaali esittäytyy kuvauksellisesti langalla ja River Ranchin pihapuissa näyttäytyy keijutikka.
Lauantai-illan rodeoesitys jää meiltä näkemättä, sillä jatkamme aamupäivällä matkaamme. Ajamme Kissimmee joen luusuaan, josta joki saa alkunsa Kissimmee järvestä. Paikalla on veneiden laskuluiska ja lauantaina porukkaa on laskemassa veneitään vesille. Autot ovat järjestään suuria, joukossa myös Hummer. Veneet ovat enimmäkseen huviveneitä ja ne suuntaavat joko järvelle pohjoiseen tai joelle etelään. Välissä on avattava sulku. Kotilokurki huutelee aluksi näkymättömissä joen toisella puolella, mutta lentääkin sitten aivan lähellemme rantaruohoston reunaan. Koiranputkea muistuttavalle kasville lennähtää pieni viiruinen varpuslintu, joka osoittautuu yhteistyöhaluiseksi. Se hyppelee maassa ja esittelee itseään eri puolilta. Kyse on kenttäsirkkusesta. Vastakkaisella rannalla tienvarren korkeassa telemastossa on kalasääsken pesä. Sääksen lisäksi taivaalla kaartelee useita musta– ja kalkkunakondoreita. Siirrymme maantien järven puoleiselle rannalle. Amerikanharmaahaikaran valkoinen muoto kahlailee vesikasvien seassa. Kotilohaukka istuskelee veden partaalla kepin nokassa.
Puolen päivän aikaan suuntaamme länteen kohti Lake Kissimmee State Parkia. Matkalla pellon ojassa näyttäytyy yksinäinen amerikaniibishaikara. Luonnonsuojelualueen portilla maksamme puistomaksun ja ajamme mäntyvaltaiselle kosteikkometsälle ja pysähdymme parissa paikassa. Loistopipilot ja mäntykerttulit laulavat monin paikoin. Jo tutumpia laulajia ovat punakardinaali ja matkijapeukaloinen. Jälkimmäisellä on pesä kaatuneen puunrungon vaiheilla, emolla on ruokaa nokassaan. Yksinäinen puistotiainen viheltelee kuuluvasti ja kesätangara laulaa kauniisti männyn latvuksessa. Nautimme eväitä kuumassa iltapäivässä, kun verraten lähelle kookkaan männyn oksalle lennähtää suuri tumma petolintu: nuori valkopäämerikotka jää paikalle puun varjoon viettämään iltapäiväänsä. Vähän myöhemmin näemme vanhan valkopäämerikotkan kaartelevan taivaalla. Sinisääskikerttu vikisee lehvästössä ja punakardinaali pomppii maassa. Ajamme tien päähän, jätämme auton parkkiin ja käväisemme luontopuodissa. Mukaamme tarttuu Kissimmee State Parkin t-paita ja pari magneettia. Pihapuussa viihtyy tiaiskerttuli. Patikoimme Kissimmeen rantaniityn näköalatornille. Kondorit lentelevät yläpuolellamme. Valkosilmävireo laulelee jokivarsipensaikossa. Laulu tuo sävyltään ja rytmiltään mieleen pensaskertun. Kävelemme jokirantaan. Suuri kalkkuna astelee arvokkaasti ruohostosta ja suuntaa kulkunsa virkistysalueelle, jossa on pöytä-penkkiyhdistelmiä. Valkopäämerikotka suuntaa järvelle. Jälleen on kuuma päivä, lämpötila enimmillään +34 astetta. Venerannassa uiskentelevat alligaattori ja suurehko kilpikonna.
Iltapäivällä ajamme Sebringiin, jossa olisimme seuraavat 2 yötä. Mukavaa, että aamulla ei tarvitsisi pakata tavaroita autoon. Matkalla tienvarsiojassa seisoskelee hietakurki.
Sunnuntai 19.4. Lake Arbuckle State Park ja Highland Hammock State Park
Aamulla vielä pimeässä käppäilen hotellin lähiympäristössä. Männikkökehrääjä huutelee tunnusomaisella äänellään männiköstä. Avoimella mullospellolla huutelee amerikantylli, sekin vielä pimeässä. Kun alkaa vaaleta, peltoviiriäiset innostuvat viheltelemään. Aamun jo valjettua, mäntysirkkuli laulaa männiköstä samoilla seutuvilla kuin aiemmin männikkökehrääjä. Valkosilmävireot sirkuttelevat kilpaa pensastossa. Aamupala hotellilla on runsas: muroja, paahtoleipiä, vohveleita, hedelmiä jne. Jo totutun mukaisesti lautaset, aterimet ja mukit ovat kertakäyttöisiä ja ne kipataan aterian jälkeen suureen roskapönttöön (huh). Termoskahvit saamme kätevästi hotellin valmiskahvista.
Suuntaamme Avon Parkiin, joka on puolustusvoimien aluetta. Prantyn kirjan mukaan sinne pitäisi päästä viikonloppuisin. Matkan varrella on laajoja appelsiiniviljelmiä ja tien varrella rekkakuormittain appelsiineja. Avon Parkin nimeä navi ei tunne, joten käytämme läheistä Lake Arbuckle paikannimeä. Epähuomiossa ajammekin sitten pitkän matkan virheellisesti ja kun sen huomaamme, emme enää käänny takaisin, vaan yritämme Avon Parkiin toista kautta. Tiellä lojuu yliajettu värikäs viljakäärme (Corn Snake). Loistopipilo laulaa männyssä. Päädymme Lake Arbuckle State Parkiin ja sen School Roadille. Pari mäntykerttulia laulelee. Ääni tuo mieleen lapinuunilinnun laulun. Naamiokerttuli laulaa myös. Korkealla taivaalla lentää 2 hietakurkea komeasti äännellen. Ajettuamme tien päähän tulemme lukolliselle puomille, josta ei ole läpimenoa. Niinpä aivan Avon Parkin kulmilta joudumme kääntymään takaisin. Paluumatkalla löydämme hohtosinikkaparin varta vasten lajille asetetulta pöntöltä. Koiras on häikäisevän sinipunainen. Samassa paikassa mäntyyn lennähtää keijutikka. Peltoviiriäinen ääntelee täälläkin. Tarkempi kuvaus Lake Arbuckle Roadin pensasnärhipaikasta ei ole mukana autossa vaan hotellilla, joten pensasnärhihavaintomme jää odottamaan tulevia päiviä.
Illaksi suuntaamme Highland Hammock State Parkiin. Ilta on kaunis ja aurinkoinen. Patikoimme seuraavat polut: Bick Oak Trail, Hickory Trail, Lieber Trail, Fern garden Trail ja Cypress Swamp Trail. Etenkin viimeksi mainittu vanhoine sypressipuineen on mieleenpainuva. Pari amerikansirohaukkaa taituroi ilmassa. Suometsässä laulaa kaksi viiksivireota.
Maanantai 20.4. Archbold Research Station, Venus Flatwoods ja Fred Babbcock-Webb Wildlife Management Area
Tutun hyvän aamupalan jälkeen ajamme Archbold Research Stationille, joka löytyy helposti. Muita vierailijoita ei juuri näy. Patikoimme runsaan kilometrin mittaisen polun. Amerikantuulihaukkapari näyttäytyy ensin. Seuraavaksi kelon latvassa näkyy toivottu hahmo: floridanpensasnärhi. Lintu on utelias ja lentää lähipensaisiin. Se käyttäytyy rauhallisesti ja antaa kuvata itseään; aivan erilainen kuin sinitöyhtönärhi, joka sekin näyttäytyy, mutta on paljon vilkkaampi ja vaikeampi kuvata. Paikalla on toinenkin floridanpensasnärhi, molemmat ovat rengastettuja sekä metalli- että värirenkain. Tutustumme niihin pitkän tovin. Kyseessä on Floridan ainoa endeeminen lintulaji, joka elää hyvin paikallisena. Lajin kanta on romahtanut vuosisadassa elinympäristöjen tuhoutumisen vuoksi.
Syömme eväät avoimena olevassa hyvin varustetussa rakennuksessa, jossa on siistit, tilavat ja hyvin varustetut wc:t (restrooms). Jatkamme matkaa. Vähän etelämpänä missä tie ylittää rautatien floridanpensasnärhi istuskelee tienvarren langalla, kirjan mukaan vakiopaikka tämäkin. Ajamme Venus Flatwoodsille, jossa pysähdymme tarkkailemaan tienvarren laidun ja metsäympäristöä. Naamiokerttuli laulaa. Amerikanhiirihaukka (vanha itäinen) lentää laidunmaan yli metsään. Jatkamme Babbcockin suuntaan ja pysähdymme kohtaan, jossa on useita musta– ja kalkkunakondoreita sekä pohjantöyhtökarakara tielle kuolleen opossuminraadon kimpussa. Liikenne oli hiljainen: valokuvauksen aikana yksikään auto ei ohita paikkaa. Ympärillä levittäytyvät laajat appelsiiniviljelmät. Ennen itä-länsisuuntaista päätietä pysähdymme laidunmaan reunaan. Paikalla on useita preeriaturpiaaleja ja ohilentävä pohjantöyhtökarakara. Ennen Babbcockia tienristeyksen metsikössä kaartelee kyyhkyhaukka.
Iltapäiväksi ajamme Fred Babbcock-Webb WMA:lle, maksamme portilla puistomaksun metallitolppaan kirjekuoren sisään. Vastakappale tulee automme tuulilasiin. Melkein heti löydämme männikkömetsästä ensimmäisen pihkatikkaklusteripaikan ja pesäpuun, joka on merkitty valkoisella maalimerkillä. Tikkakin näyttäytyy: se lentää lähipuihin ja osoittautuu komeaksi punapäätikaksi. Havainto on hyvä, sillä se jää reissun ainoaksi. Kävelemme paikalla tovin. Männikössä puupökkelön nokassa erottautuu ruskea kohtalaisen kookas lintu: ruostesirppimatkija, joka sekin jää retken ainoaksi. Ajamme metsätietä eteenpäin seuraavalle tikkaklusterille. Paikalla olevalta lintumiesporukalta kuulemme, että pihkatikkaa on hankala nähdä tähän aikaan vuodesta ja vuorokaudesta: pesimäkausi on vasta edessä, joten linnut eivät ole pesäpuillaan ja iltapäivällä ne eivät ole muutenkaan aktiivisimmillaan. Näemme täälläkin useita lajin pesäpuita, jotka on merkitty valkoisella maalimerkillä. Erään kolon suulla on tikka, joka kurkkii sisään, mutta se osoittautuu tammiraitatikaksi.
Illaksi ajamme Fort Myersiin ja majoitumme kahdeksi yöksi kaupunkiin. Matkaoppaan mukaan ripeästi kasvavat Meksikonlahden rannikkokaupungit kylpevät auringossa. Vanhat kalastajakylät häviävät vähitellen uudisrakennusten joukkoon. Käymme läheisessä Walmartsissa ostoksilla ja syömme siellä hampurilaiset. Vielä ennen pimeää kävelen Lake County Parkiin ja takaisin. Kymmenittäin haikaroita lentää kaupungin yli yöpyäkseen keskustan kosteikkoalueella. Mukana on amerikanharmaa-, jalo-, sini-, ja karibianhaikaroita sekä valko– ja pronssi-iibiksiä.
Tiistai 21.4. Fort Myers, Sanibel Island, Ding Darling National Wildlife Refuge ja Captiva Island
Aamupalan nautimme hotellihuoneessa, kotimaasta tuodut valmispuurot osoittautuvat taas kerran oivallisiksi. Kahvit suodatamme termokseen. Ajamme autolla Lakes County Parkiin. Ensimmäinen parkkimittari ei toimi, mutta toinen pelittää. Kosteikkoalue on rakennettu hienoksi. Ulkoilijoita on heti aamusta useita. Paksunokkauikku uiskentelee retkilajiksi. Sinihaikara tepastelee puusillalla kuvattavana. Amerikanharmaahaikara on myös yhteistyöhaluinen. Lammilla on monia muitakin haikaroita: jalo-, lumi-, karibian-, amerikankyyry– sekä yksi yöhaikara. Valkoiibiksiä on kymmenittäin ja pronssi-iibiksiä muutama. Liejukanoja ja amerikannokikanoja on joitakin. Eräs lenkkeilijä pysähtyy, kun huomaa meidän kuvaavan. Hän on nähnyt valtavan kilpikonnan kaivamassa maakuoppaa lähistöllä. Saamme nuotit ja löydämme paikan, mutta emme kilpikonnaa. Metsäisellä alueella matkijapeukaloinen pitää kovaa ääntä. Eräs varis ääntelee sekä tavallisen variksen tapaan että kalastajavariksen ”caha”-tyylillä.
Ajamme Sanibel Islandille saaren eteläosan majakan parkkipaikalle. On jo kuuma. Majakka muistuttaa Valassaarten vastaavaa, vaikkakin Sanibelin majakka on pienempi. Tallustamme saaren vesirajaan, jossa on melko paljon rannalla viettäjiä. Osa ui, suurin osa oleilee muuten. Ihmisistä piittaamattomia kahlaajia on yllättävän paljon. Lukuisin on pulmussirri, päivän summaksi kirjaan 70. Linnut ovat pääasiassa eriasteisesti vaihtopukuisia. Tundrakurmitsoja on useita, nekin vaihtopukuisia. Karikukkoja on muutamia. Talvipukuinen isosirri tepastelee muiden mukana ravinnon haussa. Rannan suuntaisesti lentelee jokunen kuningas– ja riuttatiira. Amerikanpikkutiira on näitä hieman runsaampi. Nokisiipilokki on lokkilinnuista runsain. Jokunen keisarifregattilintu taituroi ilmassa. Rannan yllä pyörii kymmenien yksilöiden parvi haarapääskyjä ja pari törmäpääskyä.
Pari tuntia kuluu verkkaisesti hiekkarannalla. Tyhjiä simpukankuoria lojuu kasoina rannalla ja joukossa on muuta meren tuomaa eloperäistä ainesta. Ohikulkijat tutkivat niitä. Vasta Suomessa luen uudelleen säilyttämäni Pekka Salon Hesarin artikkelin 15.5.1999: ”Hainhampaita kaivelee mielikseen”. Jutun mukaan Floridassa Meksikonlahden rannalla voi löytää fossiloituneita hainhampaita rantahietikoilta, aallot tuovat niitä mereltä erityisesti myrskyjen jälkeen. Suuri osa Pohjois-Amerikkaa ja nykyinen Florida olivat satojen miljoonien vuosien ajan veden alla ja haiden valtakuntaa. Eniten hampaita on löytynyt Venicestä Meksikonlahden rannalta hieman Sanibelista pohjoiseen nykyisen sijaintimme ja Tampan puolivälistä. Useimpien hampaiden iäksi on arvioitu 12-25 miljoonaa vuotta. Salo kirjoittaa: ”Fossiloituneita hampaita näyttää riittävän Venicen rannoilla loputtomiin”. Kierrämme majakan. Paikalla tapaamme myös lintumiesporukka matkallaan Dry Tortugasiin. Ajatusten vaihdon jälkeen ajamme saaren keskelle lounaalle.
Maksamme puistomaksun Ding Darling NWR:in porttirakennuksella, ja vietämme loppuiltapäivän suojelualueella. Hopeakylkiset kalat hyppivät vedestä korkealle. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla klovnihaikara tanssii matalassa rantavedessä. Lähellä nukkuu amerikanpelikaani. Se on valtava viereisiin amerikanmerimetsoihin verrattuna. Muutama preeriaviklo ja tundrakurmitsa edustavat kahlaajia. Suolakkosorsa lentää mangroven yli. Jatkamme pienelle mangrovepolulle, minkä jälkeen saavumme näköalatornille. Vatsapuoleltaan täplikäs amerikanrantasipi keikuttelee pyrstöään. Matalassa rantavedessä on tiivis preeriaviklojen parvi, lintuja on satakunta. Klovnihaikara on täälläkin. Käymme saaren pohjoisrannalla. Pensaskerttuli laulaa mangrovekasvustossa. Sen säe tuo mieleen keltasirkun. Komea amerikanpalokärki lentää hassun näköisesti rannan yllä pari kertaa ja suuntaa sitten pohjoiseen. Amerikankäärmekaula soutelee lähistöllä, sukeltaa kalan ja nousee mangrovesta törröttävän oksan päälle. Käärmekaula nuijii kalaa istumaoksaansa vasten ja solauttaa sitten aterian pää edellä nokastaan parempiin suihin.
Ajamme vielä Captiva Islandille parkkiin ja tepastelemme tovin saaren länsirannan hietikolla. Täälläkin on ihmisiä, mutta paikalla olevat linnut eivät heistä häiriinny. Vaihtopukuisia pulmussirrejä on pari-kolmekymmentä. Preeriavikloja kahlailee muutama. Paikallisen amerikanharmaalokin seuraan lennähtää 2-kv rengasnokka- ja nokisiipilokki. Ruskopelikaaneja lentää rannan suuntaisesti aika ajoin. Hiekkarannan yläosassa on rantakaurakasvuston suojana köysi ja kyltti, jossa lukee: ”Please, Help Preserve our Beaches, Don´t Walk on Sea Oats”. Rantakaurakasvusto onkin elinvoimainen.
Yön vietämme edelleen samassa hotellissa Fort Myersissä. Palohälyttimet pärähtävät hirveään ulinaan yöllä klo 01.10. Yllättyneinä kaappaamme jotakin mukaan ja painumme rappusia kolmannesta kerroksesta alas ja ulos muiden joukkoon. Porukassa on paljon latinoja. Paloautot, sairasauto ja poliisiautot saapuvat. Ulkona on onneksi lämmin yö odotella pyjamassa. Tovin kuluttua myös media tulee paikalle. Meiltä pyydetään haastattelua kahdesti, mutta kieltäydymme – emmehän tiedä mitä on tapahtunut. Tulta tai savua emme ole nähneet. Kahden tunnin jälkeen tulee tieto, että hotellin oman siipemme yläkertaan pääsee majoittumaan. Olemme onnekkaiden joukossa, pääsemme jatkamaan unia. Aamulla selviää, että hotellin varastorakennuksessa ruoanlaiton seurauksena on syttynyt palo, mutta suurimmat vahingot ovat vesivahinkoja. Edes savua emme nähneet meidän puoleisessa hotellisiivessä. Saman päivän iltana katsomme uutiskanavilta toimittajien raporttia tapahtuneesta.
Keskiviikko 22.4. Corkscrew Swamp Sanctuary, Marco Island ja Tigertail Beach
Nautimme aamupalan hotellihuoneessa, minkä jälkeen pakkaamme auton ja jätämme tyytyväisinä taaksemme nuhjuisen hotellin. Suuntaamme Corkscrew Swamp Sanctuarylle. Automme ilmoittaa, että ”tyre pressure is low”, joten kurvaamme lähimmälle huoltikselle ja sujautamme ilmaa oikeaan eturenkaaseen. Laitteessa ei ole ilmanpainemittaria, joten täytämme ilmaa tuntuman mukaan. Auto onkin ollut hieman epävakaa ajettava, mutta nyt se taas toimii hienosti. Juuri ennen luonnonsuojelualuetta tien yli lentää kaksi ruusukapustahaikaraa. Perillä parkkipaikan lähimännyissä laulaa mäntysirkkuli. Maksamme vierailijakeskuksessa puistomaksun ja samalla kysyn amerikanviirupöllön sijaintia – tiedän, että laji pesii täällä. Tiedon saatuamme käpsyttelimme suoraan oikeaan paikkaan ja löydämme amerikanviirupöllöpariskunnan ja sen kaksi poikasta aivan boardwalkin vierestä. Emo istuskelee jopa boardwalkin kaiteella. Paikalla on muitakin siivekkäitä. Sinihaikara, nuori amerikanharmaahaikara ja valkoiibis kahlailevat kosteikolla, yöhaikarakin on joukossa. Ruostehiirihaukka huutelee ja lentelee aivan lähellä. Metsässä laulaa useampi matkijapeukaloinen. Verraten lähellä polkua viheltelee myös lymykerttuli punavarpusmaisesti. Tiaiskerttuleita ja isotöyhtönapsuja on useita. Amerikaniibishaikarat eivät pesi tänä vuonna, joten niitä emme näe. Polun yli lentää muutama piippukiitäjä.
Ostamme vierailijakeskuksesta kirjallisuutta ja muita matkamuistoja. Syömme eväslounaan penkki-pöytäyhdistelmässä parkkipaikan lähellä harmaaoravan seuratessa kiinteästi. Iltapäivällä ajamme Marco Islandille ja majoittauduimme. Marco Island ja Tampa Bayn välinen 290 km rannikkoalue on matkaoppaan mukaan purjehdus- ja kalastusparatiisi. Me tiedämme, että lintuharrastajalle rannikolla on paljon annettavaa. Respan vanhempi rouva kertoo läheisen preeriapöllön reviirin, kun hoksaan asiaa kysyä. Lähdemme sinne. Tyhjällä tontilla on preeriapöllön pesäpaikka rajattu köydellä. Koiras istuu matalan tolpan nokassa ja kun sitä lähestymme, naaras tulee esiin maakuopasta. Veikeitä otuksia. Ajamme saaren pohjoisosaan rantaravintolaan. Ruokailun lomassa saamme seurata kolmen delfiinin ohikulkua. Ravintolahenkilökunta näkee myös manaatin. Muutama nokisiipilokki istuu tolppien nokassa. Amerikansirohaukka lentää ylitsemme ja amerikanrantasipi tepastelee lähellä. Illaksi ajamme maksulliseen parkkiin Tigertail Beachille. Matkalla löydämme tyhjältä tontilta toisenkin preeriapöllön reviirin. Lieterannalla on amerikansirri, paksunokkatylli sekä kaksittain kanadantyllejä ja tundrakurmitsoja. Kävelemme aavan meren rantaan. Auringonlasku värittää maisemaa upeasti ja hiekkarannalla vesirajassa on suuri amerikansaksinokka-riuttatiira-kuningastiira-nokisiipilokkiparvi. Linnut eivät juuri välitä aika ajoin rantaviivaa myöten kulkevista ihmisistä. Amerikansaksinokkia on eniten, noin 170, kuningastiiroja 60 ja riuttatiiroja 20. Joitakin pikkutiiroja lentelee hietikon yllä. Preeriavikloja on 30 ja pulmussirrejä 15.
Torstai 23.4. Tigertail Beach, Collier Seminole State Park ja Tamiami Trail
Aamupalan syömme omassa huoneessamme, jossa on hyvä keittiö. Ajan uudestaan eilisiltaiselle Tigertail Beachille, maksan automaattiin parkkimaksun ja lähden patikoimaan pikavauhdilla ennen kuin hotellihuone olisi luovutettava klo 11. Minulla on pari tuntia käytettävissäni. Aikaisemmin ei olisi voinut tulla, kun parkkialue on yön yli suljettu. Laguunin puoleisella lieterannalla on neljä amerikansirriä. Merenrannalla on upeita vielä lähes talvipukuisia pulmussirrejä. Edempänä on runsaasti kahlaajia: suosirrejä on eniten (130), kurppeloita 30, preeriavikloja 20, karikukkoja 20, useita tundrakurmitsoja, sekä muutama kanadantylli ja yksi paksunokkatylli. Amerikanpikkutiiroja on hyvin, 30. Amerikansaksinokkia lentelee rannan tuntumassa parikymmentä. Reissun kolmas klovnihaikara kahlailee rantavedessä. Mangrovekasvustoissa sirkuttaa peräti 5 pensaskerttulia. Preeriapöllö on eilisellä paikallaan.
Huoneenluovutuksen jälkeen käymme Publixilla ruokaostoksilla ja Walgreensilla apteekkiostoksilla, mm. aurinkorasvaa. Harmaatyranni livertää palmuissa. Ajamme etelän suuntaan Tamiami Trailille ja ensimmäiseen pysähdyskohteeseen Collier Seminole State Parkiin. Tamiami Trail oli ensimmäiseksi Evergladesin laajan suoalueen läpi rakennettu tie Atlantilta Meksikonlahdelle. Vietämme evästauon pöytäpenkkiyhdistelmällä. Kottaraiset pesivät palmunpökkelön kolossa. Musta– ja kalkkunakondoreita leijailee taivaalla. Patikoimme kuumassa keskipäivässä pienen lenkin polulla. Lämpimänruskeakuorisia Gumbo limbo puita (Bursera simaruba) on siellä täällä. Kyse on tärpättitohtorinpuusta, jota punaisen kuoriutuvan kaarnan vuoksi kutsutaan turistipuuksi. Polun varrella on myös kahvipensas.
Ajamme Tamiami Trailia eteenpäin ja pysähdymme Big Cypress National Preserven Oasis Visitor´s Centerissä. Ostan taas kirjan. Viereisessä vesiuomassa on parisenkymmentä alligaattoria hyvin näytillä. Nautimme myöhäisen lounaan Shark Valleyn kohdalla maantienvarren kuppilassa. Matkaopas kertoo, että Miccosukee intiaanikylässä lähellä Shark Valleytä on käsityönäytöksiä ja alligaattoripainia. Miccosukeet ovat eläneet täällä eristyksissä seminolisodista asti, heimon jäseniä oli jäljellä alle 100, kun maan hallitus tunnusti miccosukeet. Nyt heitä on runsaat 500. Iltapäivän lopuksi ajamme Florida Cityyn ja kun navi ei tunnista hotelliamme, pysähdymme kysymään parkissa olevalta poliisiauton kaksikolta tietä ja saammekin selkeät nuotit majoitukseen, jossa olisimme seuraavat 3 yötä. Meille annetaan aluksi huone maantien puolelta, mutta saamme vaihdettua sen rauhallisempaan.
Perjantai 24.4. Everglades National Park
Aamupalan nautimme huoneessamme, kun aamiainen ei kuulu yöpymisen hintaan. Suuntaamme Everglades National Parkiin. Kansallispuisto perustettiin 1947. Matkaopaskirja kertoo, että intiaanien ”ruohoiseksi joeksi” kutsuma alava rämeikkö on maailman tunnetuin suo. Vedet virtaavat tuskin havaittavasti 2000 km2 laajuisesta Okeechobee-järvestä etelään ja lounaaseen kohti Floridanlahtea. Veden kulku kestää vuoden. Everglades on miljoonien vuosien kehityksen tulos, jonka ihminen oli tuhota alle 100 vuodessa. Aikanaan Okeechobee-järven ympärille rakennettiin suojavalli, joka sulkee veden virtauksen. Evergladesista on menetetty puolet 1930-luvun jälkeen, kuten myös 93 % sen 2 miljoonasta linnusta. Ekosysteemiä yritetään nyt elvyttää: vesimassojen virtausta Evergladesin alueella on pyritty luonnontilaistamaan, jotta suoekosysteemi säilyisi. Perustettu 5600 km2 laajuinen Evergladesin kansallispuisto on rämeiden ja rikkonaisen rannikon muodostama suojelualue. Alueella on ainakin 45 endeemistä kasvilajia. Evergladesin luonnonolojen palauttaminen on USA:n historian suurin kunnostusprojekti.
Maksamme puistomaksun portilla ja ajamme suoraan Mahogany Hammockin risteykseen ja yritämme kuulostella sarasirkkusta. Mahogany Hammockissa on USA:n suurin karibianmahonki. Emme mene katsomaan sitä. Alkaa olla kuuma ja paarmoja pörisee jatkuvasti ympärillä, osa pääsee puremaan ennen kuin ehdimme hätiin. Matkaoppaat varoittelivat hyttysistä, ja varmaan kesällä niitä paljon onkin, mutta nyt hyttysistä ei ole haittaa. Prantyn mukaan ennen aamukymmentä sarasirkkusen pitäisi laulaa. Sää on ihan hyvä: tyyni ja melkein selkeä. Partioimme tietä risteyksen molemmin puolin ja kuulostelemme. Ruostehiirihaukka lennähtää kelon latvaan aivan tien viereen ja antaa kuvata itseään. Amerikanvarispari raakkuu lähellä. Pari punaolkaturpiaalikoirasta esittää lauluaan. Vajaan tunnin kuluttua luovutamme, sirkkunen ei selvästikään ole äänessä.
Jatkamme Paurotis Pondille, joka osoittautuu hyväksi paikaksi. Luottavainen lehmähaikara tepastelee parkkipaikan nurmikolla. Kalkkunakondori istuskelee lammenrantapensaassa yhtä kesynä. Lammella hyppii hopeakylkisiä kaloja. Ne ponnahtavat veden pinnan alta yllättävän korkealle. Vastarannalla on lukuisia haikaroita puiden latvuksissa. Joukosta erottuu muutamia roosanvärisiä ruusukapustahaikaroita. Amerikaniibishaikaroita on myös ja ne pesivät paikalla. Lintuja on näkyvissä neljännessata. Jokunen muukin haikaralaji näyttäytyy. Seuraavaksi ajamme Ninemile Pondille. Lammen rantanurmikolla oleilee useita kalkkunakondoreita. Eräs levittelee siipiään uhkaavan tuntuisesti kyltin päällä, jossa lukee ”No Motor Area”. Saan kuvan vasta kun lintu on jo asettanut siipensä lepoasentoon. Kuumassa keskipäivän auringossa jokunen muukin kondori levittää siipensä aivan kuin aurinkoa ottaakseen. Korkealla taivaalla parikymmentä amerikanpelikaania matkaa pohjoiseen. Järven yli lentää tiira. Nyt kuvausnopeuteni riittää ja saan muutaman hyvä otoksen. Kyseessä on reissun ainoaksi jäävä hopeatiira. Alligaattori ui rauhallisena pitkin veden pintaa.
Jatkamme West Lakelle. Aluksi syömme eväitä. Paikalla ei ole linnustollisesti erityistä nähtävää. Ajamme eteenpäin Mrazek Pondille. Lammen rannalla kahlailee kaksi amerikanmetsävikloa ja kaksi amerikanpitkäjalkaa. Jatkamme lähelle tien päätepistettä Eco Pondille. Matalassa vedessä tepastelee karibianhaikara sekä kymmenkunta amerikanpitkäjalkaa. Lähdemme kiertämään lammen ympäri kulkevaa polkua. 12 keltajalkavikloa seisoskelee rantavedessä parvena. Evergladesin n. 60 km pitkän päätien varrella olemme laskeneet noin 70 amerikanvarista. Niitä on ollut tasaisesti pitkin matkaa. Laji tuntuu viihtyvän syrjäisemmillä seuduilla kuin kalastajavaris, joita ei tänään ole lainkaan.
Ajamme lähelle merenrantaan, joka osoittautuu hyväksi paikaksi. Amerikanharmaahaikaran valkoisen värimuodon yksilö seisoskelee rantavedessä. Pari mustakondoria hyörii rannalle ajautuneen raadon kimpussa. Hieman edempänä on joukko kahlaajia aivan rantaviivassa. Monilajisesta porukasta löytyy suosirrejä, amerikansirrejä, karikukkoja, tundrakurmitsoja, preeriavikloja, kurppeloita sekä sokerina pohjalla valkoperäsirri. Palaamme hieman takaisinpäin Flamingon ympäristön nurmikentille. Paikalla on kymmenittäin lehmäturpiaaleja sekä kaksi hohtoturpiaalikoirasta. Katsastamme kaukoputkella hieman kauempana särkällä oleilevat kahlaajat. Paikalla on myös klovnihaikara. Runsaimmat lokkilinnut ovat nokisiipilokki sekä kuningastiira ja amerikanpikkutiira. Satama-altaasta löydämme pinnalla käyvän manaatin. Manaatit ovat suuria vedessä eläviä nisäkkäitä. Ne syövät pohjakasvillisuutta. Floridassa manaattien uhkana ovat suuret ja nopeat veneet, joiden potkurit voivat tehdä pahaa jälkeä. Uhka korostuu manaattien hakeutuessa mielellään Floridan mataliin lämpimiin vesiin, joissa on maailman tihein huvivenekanta. Esim. vuonna 2010 ainakin 83 manaattia kuoli huviveneiden seurauksena. Yksilöitä on jäljellä muutamia tuhansia. Kahvistelemme ja ostamme jäätelöt paikallisesta kioski- ja matkamuistomyymälästä. Matkaopaskirja kertoo, että Flamingo on matalan lahden rannalla sijaitseva kalastajakylä, jolla on laittoman viinanpolttoon liittyvä värikäs historia. Nyt elämä pyörii luontokeskuksen, kalastusmajan, leirintäalueen, ravintolan ja sekatavarakaupan ympärillä.
Paluumatkalla tummia pilviä alkaa kerääntyä eteläiselle taivaalle. Piipahdanne vielä Long Pine Keyllä. Muutamien pisaroiden ropistessa seuraamme isohaukkakehrääjien lentelyä männikön yllä. Ajamme vielä Anhinga Trailille, jossa kolmisen päivää aikaisemmin vieraili myös presidentti Barack Obama. Paikalla on mukavasti sekä lintuja että alligaattoreita. Käärmekauloilla on jo isot poikaset pensaiden latvuksissa ja ne kerjäävät aggressiivisesti ruokaa emoiltaan. Poikasia on myös valkoiibiksillä. Tummanpuhuvat pilvet avaavat vesivarastonsa ja ehdimme juuri auton suojaan ennen kastumista. Royal Palm Visitor´s Center on mennyt kiinni klo 17 saapuessamme sinne. Syömme eväitä ulkona sateen suojassa. Paikalle kurvaa autolla kolmen hengen porukka, josta puheliain, ystävällinen kylläkin, on selvästi nauttinut muuta kuin perinteistä miestä väkevämpää – silmät seisovat päässä, eivätkä tarkenna tai reagoi. Porukka haluaa käydä jossakin helpossa Evergladesin kohteessa. Opastamme heidät Anhinga Trailille. Ajamme kotihotellille ja pulahdamme uima-altaaseen.
Lauantai 25.4. Miami ja Bill Baggs State Park
Aluksi ajamme Cutler Ridgeen ja löydämme helposti Floridassa harvinaiset luolapääskyt sillan luota. Linnut pesivät sillan alla. Paikalla on parikymmentä pääskyä. Kyseessä on lajin Karibian alalaji. Jatkamme moottoritietä, Florida´s Turnpikea, Miamin läpi Key Biscaynelle ja sen eteläkärkeen Bill Baggs State Parkiin (Florida State Park). Aluksi popsimme pöytä-penkkiyhdistelmässä eväitämme. Lauantaina saarella on paljon vapaapäivän viettäjiä. Kävelemme monien muiden kanssa ranta- ja puistoalueilla ja seuraamme meriliikennettä (lähinnä huviveneitä). Tsekkaamme ensin majakan ympäristön. Cape Florida Light House on Etelä-Floridan vanhin rakennus, vuonna 1825 rakennettu. Jokunen keisarifregattilintu liitelee tuulessa rannan yllä. Löydämme ensimmäiset muuttokerttulimme: kaunis sinikerttulikoiras, kaksi naarasrusoposkikerttulia, kaksi naamiokerttulia, kiipijäkerttuli, kaksi loistokerttulia (koiras ja naaras), tiaiskerttuli, viirukerttulikoiras sekä kaksi ruskokruunukerttulia. Rankassa iltapäiväsateessa lähdemme saarelta ja ajamme Miamin läpi. Nyt emme käytä moottoritietä ja paluumatka kestääkin lukuisine valoristeyspysähdyksineen peräti kaksi tuntia. Illaksi pulahdamme taas hotellin mukavaan uima-altaaseen. Isohaukkakehrääjä ääntelee lähistöllä.
Sunnuntai 26.4. Keysaaret
Nautimme aamupalan totutusti hotellihuoneessa. Täytämme termoksen kahvilla, pakkaamme muut eväät matkaan ja lähdemme kohti Keysaaria. Keysaaret on 190 km pitkä kaareva saarijono, joita yhdistää 43 siltaa ja maailman pisin valtameren yli kulkeva tie. Saarten lukumäärä ilmoitetaan eri lähteissä hyvin eri tavalla. 45 edustaa varmasti lukua, jossa mukana ovat vain suurimmat saaret. Pienet saaret ja hietikot mukaan lukien määrä kohonnee useihin satoihin. 200 km pitkä Overseas Highway päättyy Key Westin kaupunkiin. Saariketju suuntautuu kohti Meksikonlahtea, sen eteläpuolelle jää Floridansalmi, jonka toisella puolella on Kuuba 150 km päässä. Kauempana idässä levittäytyy Atlantti Bahamasaarten takana. Keysaarten ilmapiiri ja elämäntapa on opaskirjan mukaan ”laid-back” ja rentoutunut. Saarilla vierailee 3 miljoonaa turistia vuosittain. Keysaarilla esiintyy endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja, joista parikymmentä on uhanalaisia.
Ajamme vanha Card Sound Bridgen kautta, tullimaksu on yksi dollari. Pysähdymme sillan kupeeseen. Preeriakerttuli sirkuttaa mangrovessa. Jatkamme Dagny Johnson Key Largo Hammock Botanical State Parkiin. Paikalla on tolppa, jossa pitäisi olla puistomaksua varten kirjekuoria, mutta emme niitä löydä. Lähdemme tepastelemaan polulle. Upea sinikerttuli- ja viirukerttulikoiras näyttäytyvät lehvästössä. Runsaiden sateiden jälkeen pitemmällä reitillä on laajoja vesilammikoita ja joudumme kahlaamaan avojaloin kengät käsissä. Lopulta käännymme takaisin, kun emme voi olla varmoja pääseekö alavammalla rantapolulla ylipäätään kulkemaan läpi. Palattuamme parkkipaikalle, tolpassa olevat kirjekuoret on kaivettu esiin helpommin löydettäviksi.
Jatkamme ajoa John Pennekamp State Parkiin, sen mangrovepolku kiinnostaa. Sunnuntaina autojono on verraten pitkä. Puistossa on sekä venesatama että uimaranta. Korkean veden vuoksi mangrovepolku on kuitenkin suljettu. Preeriakerttuli laulaa. Palaamme porttirakennukselle, johon pääsymaksu maksettiin ja saamme kuittia vastaan 9 dollaria takaisin. Paikalla kuulemma on kyltti, jossa mainitaan, että mangrovepolku on suljettu, mutta emme sitä jonottaessa huomanneet. Seuraava pysähdyksemme on Windley Key Fossil Reef Geological State Park. Keskipäivän aikaan on jo tosi kuuma. Maksu on tännekin. Aluksi nautimme eväslounaan pöytäpenkkiyhdistelmässä ruskokruunukerttulin liikkuessa viereisessä puussa. Lähdemme patikoimaan kuumassa (+34 astetta) keskipäivässä polulle. Suurehko lintu lennähtää puustossa ja jää osittain näkyviin lehvästön sekaan. Lintu on käki. Saan useita kuvia, joista laji on tunnistettavissa amerikankäeksi.
Matka jatkuu kohti Marathonia. Piipahdamme kuitenkin ensin Grassy Keyllä Lake Ednalla. Paras havainto tulee reissun viidennestä klovnihaikarasta. Marathon on keskisaarten tärkein kaupunki, lomailu-, sukellus- ja kalastuskeskus. Majoittaudumme ja kuuma iltapäivä houkuttaa pulahtamaan motellin uima-altaaseen. Alkuillalla käymme 11 km merensalmen ylittävän Seven Mile Bridgen alkupäässä. Seitsemän mailin silta rakennettiin 1905-12 ja työmaalla menehtyi peräti satoja työmiehiä. Vanha silta on yhä paikoillaan, mutta se on käytöstä poistettu. Alkupäässä on kävelymahdollisuus vanhalla sillalla, mikä onkin mukavaa, kun autoliikennettä ei ole. Vanha silta on korvattu uudella maantiesillalla. Matkaopaskirja maalailee: ”Sillan päissä voi pysähtyä ihailemaan, kuinka turkoosin veden yllä siintävät sillat häviävät utuiseen kaukaisuuteen”. Ilta onkin kaunis ja opas on aivan oikeassa. James Cameronin agenttiseikkailussa ”Tosi valheita” Arnold Schwarzenegger on toimintakohtauksessa juuri seitsemän mailin sillalla: Harrierit tulittavat terroristien autoja ja lopulta räjäyttävät siltaan aukon. Arnold pelastaa vaimonsa roikkumalla helikopterista ja nappaamalla eukkonsa turvaan auton kattoikkunan kautta, auto roistoineen syöksyy silta-aukkoon. Tämän jälkeen Harrierit laskeutuvat ilmeisesti juuri siihen kohtaan, josta nyt lähdemme sillalle patikoimaan.
Keisarifregattilintuja parveilee ilmassa. Amerikanmerimetsoja istuskelee langoilla monin paikoin. Kuningastiiroja lentelee tuntumassa. Viihdymme kauniissa illassa sillalla. Ajamme sitten Marathonin etelärannalle Sombrero Beachille. Kyse on uimarannasta, mutta paikalla on myös kahlaajia: paksunokkatylli ja kanadantylli. Valkolakkikyyhkyt ilmestyvät alkuillasta metsiköistä pikkuparvina ja lennähtävät toisaalle. Jokunen jää sopivasti puiden latvuksiin näytille. Summaan kyyhkyjä kaikkiaan 45. Illan hämärtymistä menemme odottelemaan Marathonin lentokentän eteläpäähän antillienhaukkakehrääjän toivossa. Paikalla on kuuntelulla myös länsivirginialainen pariskunta. Ilta hämärtyy ja lopulta pimenee, mutta haukkakehräjää ei kuulu. Virginialaiset ovat välillä lentokentän keskustan kohdalla ja saavat tiedon eräältä lintumieheltä, että laji oli äännellyt paikalla ennen pimeää.
Maanantai 27.4. Keysaaret
Ajan aamupimeän aikaan uudestaan Marathonin lentokentälle, sen keskikohdalle. On vielä pimeää, kun ensimmäinen ääntelijä, amerikantylli, aloittaa viheltelyn. Hämärän hieman hälvetessä kahlaaja myös näyttäytyy lentokentän nurmikolla. Samaan aikaan antillienhaukkakehrääjän tunnusomainen ”kilikadid” ääni kantautuu kentän yllä. Paikalla on lopulta 3 antillienhaukkakehrääjää. Ne kirmaavat taivaalla nopein siivenlyönnein toistellen tunnusomaista ääntään. Aamupalan jälkeen piipahdamme vielä aamu-uinnilla.
Ajamme mieliinpainuvan Seven Mile Bridgen kautta Bahia Honda State Parkiin. Totutusti maksamme puistomaksun portilla ja sen jälkeen pulahdamme uimaan lämpimään turkoosiin meriveteen. Matala hiekkaranta on hieno. Matkaopas tietää kertoa, että Bahia Honda State Parkissa on virkistysalue ja luonnonpuisto, jossa on Keysaarille harvinainen trooppinen hiekkaranta. Se on valittu toistuvasti USA:n parhaaksi rannaksi ja tunnetaan täydellisestä hiekastaan. Nautimme sen antimista. Paikalla on suihku, joten saamme huuhdeltua suolaisen veden pois iholta. Katsastamme vielä läheisen kahlaajarannan. Paikalla on satakunta pulmussirriä, parikymmentä amerikansirriä, kaksi kanadansirriä, tundrasirri sekä tundrakurmitsa ja pari kanadantylliä. Amerikanpikkutiiroja on useita.
Ajamme eteenpäin Big Pine Keylle ja sen Blue Holelle. Kierrämme lammenrantapolun. Valkosilmävireopari näyttäytyy hyvin. Keysaarten valkohäntäkauriit kasvavat vain 81 cm korkeiksi ja ne ovat juuri selvinneet sukupuuton partaalta. Kauriita esiintyy lähinnä Big Pine Keyllä, mutta lyhyellä käynnillä emme ole riittävän onnekkaita lajia näkemään.
Huristamme Sugarloaf Keyn läpi. Langalla istuu iso kalastaja: sepelkalastaja. Key Westissä pysähdymme Tropical Forest & Botanical Gardenissa. Puutarha on rehevä. Näemme mm. koirasindigokardinaalin, viirukerttulin ja naamiokerttulin. Puutarhassa viime päivinä vieraillutta isomatkijaa (Bahama Mockingbird) emme näe.
USAn itärannikon päästä päähän ulottuva 3200 km pitkä Highway 1 päättyy Key Westiin. Merirosvot ja haaksirikkoutuneet olivat vuoteen 1822 Key Westin ainoita asukkaita. Sitten tuli USA:n laivasto ja nykyisin kaupunki on matkaopaskirjan mukaan Floridan leppoisimpia kaupunkeja. Key West on lähempänä Havannaa kuin Miamia, Kuubaan on matkaa satakunta kilometriä. Ernest Hemingway oleskeli kaupungissa 10 vuotta ja Kirjava satama sijoittuu Key Westiin. Majoittaudumme ja illalla piipahdamme satamassa ja varmistamme huomisen Dry Tortugasin retken lähtöpaikan. Läheisessä pubissa syömme hyvää kotiruokaa.
Tiistai 28.4. Dry Tortugas
Tepastelemme aamuseitsemäksi satamaterminaaliin odottelemaan Dry Tortugas –retkelle pääsyä. Porukkaa kerääntyy halliin runsaasti, pitkästi toistasataa. Katamaraani on tilava ja sinne mahtuu hyvin. Suurin osa ihmisistä on menossa uimaan, nauttimaan rantaelämästä ja mielenkiintoisesta merimatkasta sekä eksoottisesta kansallispuistokohteesta. Joukossa on kuitenkin selvästi myös lintuharrastajia. Satamapollareiden päässä istuskelee pari amerikanpikkutiiraa sekä nokisiipilokkeja. Aluksemme Yankee Freedom II lähtee klo 8 ja upea merireissu on edessä. Kannelta on hyvä seurata kun katamaraani ajaa Key Westin satamalahdelmasta avomerelle. Lähisaarten rannassa on runsaasti erilaisia veneitä. Saarten rannat ovat mangrovekasvillisuuden reunustamia. Juttelemme peräkannella Ontariosta kotoisin olevaan lintumiehen kanssa. 2 ruskosuulaa ohittaa veneen verraten läheltä. Vähän myöhemmin käyn nauttimassa sisätiloissa nopean matkan hintaan kuuluvan aamiaisen. Sen jälkeen asetun laivan keulaan, jossa kyllä tuulee kovasti, mutta mahdolliset siivekkäät on helpompi havaita kuin takakannelta. Paikalla on myös muita kiikaroitsijoita. Ehkä puolimatkassa aluksen ohittaa ensimmäinen tropiikkiliitäjä. Myöhemmin näemme niitä muutaman lisää. Laji on lämpimien pelagisten vesien laji ja pesii Karibialla. Koko matkan tuuli on navakka mutta lämmin.
Vähän ennen Dry Tortugasin pääsaarta aluksemme ajaa hiekkasärkän lähelle. Hietikolla oleilee n. 50 naamiosuulaa. Tuon tuostakin veden yllä lentää ruskotiiroja. Runsaan kahden tunnin jälkeen saavumme perille ja rantaudumme Garden Keyn laituriin. Nokitiirat pitävät kovaa meteliä pesimäsaarellaan Bush Keyllä. Keisarifregattilinnut lentelevät saaren yllä kevyessä tuulessa. Fregattilintu on lämpimien valtamerten laji. Kävelen ensin saaren pohjoisrannalle, jossa sadat ruskotiirat lentelevät ja istuskelevat lukuisilla merestä kohoavilla tolpilla. Juuri tämä laji nokitiiran kanssa on minulle suuri toiveiden täyttymys. Molemmat näyttäytyvät runsaina, ruskotiirat aivan vierestä, nokitiirat hieman kauempana. Olin etukäteen pohtinut, että aloitan saareen tutustumisen tästä. Amerikkalaiset lintumiehet, varmaankin viisaasti, menevät ensin linnakkeen sisäpuolelle katsastamaan muutollaan pysähtyneitä levähtäviä lajeja, sillä rusko- ja nokitiirathan eivät tästä mihinkään häviä.
Seuraan muita linnakkeen sisäpuolelle. Puustosta löytyy lukuisia lajeja, joskin yksilömäärät eivät kohoa korkeiksi. Kerttuleita edustavat loisto-, rusoposki-, viiru-, rusorinta-, pensas-, ruskokruunu- ja keltarintakerttuli. Niiden lisäksi lehvästössä liikkuu kesätangaroita, punarinta-, indigo- ja sinikardinaali. Maahan tipahtaneita kuivuneita lehtiä kahisuttelee 3 täplärastasta sekä viitarastas ja pari tundrarastasta. Petolintuja edustavat sekä amerikantuulihaukka että ampuhaukka. Pari vaikertajakyyhkyä tepastelee muurilla. Aikamme näitä katseltuamme tulee tieto, että Bush Keyllä ruskotiirojen joukossa on yksi tummaruskotiira. Laji on viime vuosina ollut vakituinen ja tyypillisesti yksi lintu näyttäytyy pensaiden latvuksessa ruskotiirojen seurassa. Niin nytkin. Lintu on valmiiksi putkessa, kun saavumme linnakkeen toiselle tasanteelle. Viritän oman kaukoputkeni ja seuraan tummaruskotiiraa: sillä on ohut neulamainen nokka ruskotiiraan verrattuna. Lisäksi laji on hieman pienempi, laihempi ja pään kalotti on kirkkaan valkoinen. Laivalla tarjotaan vielä lounas ennen lähtöä. Rannoilla tepastelee karikukkoja 50. Vietämme saarella runsaat 4 tuntia. Paluumatkalla ei ole aivan niin kova tuuli, mutta lakista saa silti pitää kiinni. Ruskosuula ohittaa veneen ja yli suhahtaa 2 myös piippukiitäjää. Merikilpikonna sukeltaa aivan veneemme edestä. Lähestyessämme Key Westiä pohjoinen taivas tummuu uhkaavasti. Matalapaine lähestyy Meksikonlahdelta ja saavuttaa meidät juuri ennen satamaa. Alkaa rankkasade, joka kestää vajaan tunnin. Illalla nautimme aterian hyvässä ravintolassa. Kaupungin yllä lentää isohaukkakehrääjä äännellen.
Päivä 14, keskiviikko, 29.4. Aamulla heräämme Key Westissä sateen ropistessa. Syömme aamupalan ulkona sateensuojassa. Sateen vain jatkuessa alamme tehdä lähtöä. Hotelli sijaitsee painanteessa ja valumavettä on kertynyt kaduille ja risteykseen hurjasti. Autot ja mopot kyntävät jo verraten syvässä vedessä. Yritämme lähestyä tienvarressa parkissa olevaa omaa menopeliämme suoraan kadun yli, mutta risteyksessä on liikaa vettä. Kierrämme korttelin toiseen päähän sieltä kadun yli ja seuraavan korttelin taakse ja lähestymme uudesta suunnasta. Vettä on täällä vieläkin enemmän! Eräs auto on jo puolittain moottorikin veden alla. Oman automme vasemman puolen helma on vesipinnan alapuolella oven alaosaan myöten. Ujuttaudun rattiin oikeanpuoleisesta ovesta, käynnistän moottorin, käännyn heti tien keskikohdalle, joka on hieman korkeammalla ja kynnän vesimassan läpi hotelliristeyksemme yli majoituspaikan taakse kuivemmalle kujanteelle. Saamme sittenkin auton onnistuneesti pois tulva-alueelta. Pakkaamme tavarat nopeasti ja ajamme pois Key Westistä.
Matka Keysaarten läpi kohti mannerta menee verraten nopeasti, kun koko matkan sataa enemmän tai vähemmän. Pysähdymme syömään eväitä Key Largolla Dagny Johnsonin suojelualueella. Paikalla on lintumies ja selviää, että hän on nähnyt harvinaisen karibianpiivin (Cuban Pewee) ja laji on äännellytkin. Viesti on mennyt hälytysjärjestelmään ja olemme ensimmäisenä paikalla! Sateesta huolimatta käyskentelemme kohteella puolisen tuntia lintua näkemättä. Muualta saapuu bongareita ja kun löytäjä on ehtinyt jo lähteä pois matkallaan Dry Tortugasiin, kerromme mitä tiedämme havainnosta sekä milloin ja missä laji nähtiin. Lintu on ollut täällä aiemminkin, mutta sitä ei ole nähty viime päivinä. Muut jäävät paikalle toivorikkaina, me jatkamme matkaamme Florida Cityyn ja sen jälkeen suuntaamme Floridas Turnpikea tuttuun lentokenttähotelliimme, jossa luovutamme hyvin palvelleen vuokra-automme pois. Ilta ja vielä seuraava aamupäiväkin menee pakkaillessa ja kotimatkaan valmistautuessa.
Torstaina 30.4. ajamme hotellibussilla puolenpäivän aikaan lentokentälle. Matkalaukkuja vastaanottava virkailija ei osa englantia – hän puhuu vain espanjaa. Lentomatka kestää vain runsaat 7 tuntia ja yö on lyhyt, kun lennämme sitä vasten. 1.5. aamupäivällä Espanjan aikaan olemme Madridissa. Finnairin kone Helsinkiin lähtee ajallaan.
Kirjallisuus
Berlitz 2010: Florida, matkaopas (+ monia muita matkaoppaita).
Flieg, G., M. & Sander, A. 2001: A photographic Guide to Birds of Southern Florida including The Everglades, The Keys, Sanibel and Captiva Islands. – New Holland Publishers (UK) Limited
Pranty, Bill 2005: A Birder´s Guide to Florida. – American Bird Association.
Peterson, Roger, Tory 2010: Field Guide to Birds of Eastern and Central North America. – Houghton Mifflin Harcourt.
Sibley, David 2014: The North American Bird Guide, 2nd edition. – Bloomsbury Publishing Plc.