Havaintojen ilmoittamisohjeita  
Päivitetty 21.02.2011


Siipipeilin seuraaviin vuosijulkaisuihin kootaan havaintoja vuoden 2005 alusta vuoden 2010 loppuun asti. Kaikki havainnot tältä jaksolta tulee palauttaa aluevastaavalle (Aarne Lahti, Matalaseläntie 41, 65370 Vaasa, puh. 050-5117513, sähköposti: aarne.lahti@netikka.fi). Havainnot ilmoitetaan kirjallisesti tai sähköpostitse lajeittain systemaattisessa järjestyksessä. Myös Tiiran kautta havaintoja voi ilmoittaa. Uusi Suomen lintujen lajiluettelo alkaa siis nykyään kyhmyjoutsenesta ja jopa pyykin on ennen kaakkuria. Uusitun lajiluettelon löytää netistä osoitteesta: www.birdlife.fi. Kyseistä luetteloa on myös vihkomuotoisena versiona myynnissä Suomen Lintuvaruste Oy:ssä.

Suositeltavaa on ilmoittaa havainnot vielä vanhalla tutulla tavalla eli kevät-, syys-, kesä- ja talvihavainnot eriteltynä ja vain yhden vuodenajan havainnot koottuna samalle paperille/lomakkeelle systemaattisessa lajijärjestyksessä. Lajin nimi mainitaan vain yhden kerran, jonka jäljessä luetellaan kaikki ko. lajia koskevat havainnot aikajärjestyksessä käsiteltävältä vuodenajalta. Muiden havainnoitsijoiden nimet mainitaan jokaisen havainnon perässä tai muulla selkeällä tavalla. Muuton havainnointijaksojen kellonajat ilmoitetaan joko omassa luettelossa tai kunkin merkittävän muuton yhteydessä. Mikäli olet ilmoittanut havaintojasi BirdLife Suomen Lintupalveluun, Bongariliiton Lintutiedotukseen tai muuhun tekstihakujärjestelmään, ilmoita havaintosi aina myös suoraan yhdistyksellemme - tällöin varmistat, että havaintosi ovat mukana Siipipeilin katsausten laatijoilla.

Alueellisen harvinaisuuskomitean (AHK) tarkastuksen piiriin kuuluvista havainnoista palautetaan lomake aluevastaavalle
(yhteystiedot edellä) mahdollisimman pian havainnon tekemisen jälkeen. 
Valtakunnallisen Rariteettikomitean (RK) tarkastettavista havainnoista palautetaan lomake joko lomakkeen täyttäjän asuinpaikkakunnan lintutieteellisen yhdistyksen aluevastaavalle tai suoraan RK:n sihteerille. Esimerkiksi, jos havaitset Vaasassa pikkukiljukotkan ja asut Tampereella, lomake jätetään  joko Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen aluevastaavalle tai RK:n sihteerille. Luettelo RK:n tarkastukseen kuuluvista lajeista löytyy osoitteesta www.birdlife.fi, jonka kautta pääset Rariteettikomitean sivuille. Sivuilta voit kätevästi imuroida harvinaisuuslomakepohjia ja sieltä löytyy myös lomakkeen täyttöohjeet. Rariteettikomitean sihteeri on Aleksi Lehikoinen, sähköpostiosoite:
aksu.lehikoinen@gmail.com.)

Noudattamalla näitä ohjeita helpotat oleellisesti katsausten laatijoiden ja aluevastaavan 
työtä ja sitä kautta myös Siipipeilin toimittamista!


Miltä alueelta?

Havaintoja kootaan seuraavista MLY:n sääntöjen mukaan sen toimialueeseen kuuluvista kunnista:

Korsnäs
Laihia
Maalahti (Malax)
Maksamaa (Maxmo)
Mustasaari (Korsholm)*
Oravainen ( Oravais)
Uusikaarlepyy (Nykarleby)**
Vaasa (Vasa)
Vähäkyrö
Vöyri (Vörå)


*Mustasaaren kunnasta kuuluu Valassaarten alue Ostrobothnia Australiksen (OA) havaintojenkeruualueeseen. Valassaarten havainnot palautetaan perinteiseen tapaan OA:lle. Siipipeilissä julkaistaan Valassaarilla tehdyt RK:n hyväksymät havainnot, ja aika ajoin muitakin Valassaarten havaintoja, lähinnä laajahkoissa linnustokatsauksissa.

**Vakiintuneen käytännön mukaisesti julkaistaan Siipipeilissä Uudenkaarlepyyn osalta vain kunnan eteläosassa tehtyjä havaintoja, pohjoisrajana linja Stubben-Monäs-Sandås-Ytterjeppo-Åvist. Sen jälkeen kun BirdLife Suomi 1990-luvun lopulla muutti Uudenkaarlepyyn luettavan kokonaan Keski-Pohjanmaan yhdistyksen havaintojenkeruualueeseen, ovat MLY:n ja KPLY:n toiminta-alueet olleet Uudenkaarlepyyn osalta päällekkäin.

Siipipeilissä julkaistaan säännöllisesti havaintoja myös Suupohjan lintutieteellisen yhdistyksen alueeseen kuuluvasta Närpiön Blacksögrundetista ja Blacksnäsistä.

MLY:n toimialueen kartta.

Mistä lajeista?

 Lajiston osalta nämä ohjeet koskevat  1.1.2002 jälkeen tehtyjä havaintoja, ellei jäljempänä toisin ole mainittu.
 Erityisesti on huomattava, että vuoden 2000 jälkeen:
- kesähavaintoja ei enää koota kyhmyjoutsenesta eikä peukaloisesta ellei kyseessä ole laajahko takseeraus
- fasaanista kootaan vain talvihavaintoja
- kanadanhanhesta ei enää koota kaikkia havaintoja


1. Harvinaisuudet/harvalukuiset lajit

Näistä kerätään kaikki havainnot (lajiluettelo alla voimassa 1.1.2007 tilanteen mukaisesti). Tähdellä (*) merkityistä tulee laatia AHK-lomake. Valassaarten osalta ahk-käsittelyä vastaavan tarkastuksen hoitaa ensisijaisesti Ostrobothnia Australis r.y.


Pikkujoutsen
[*Mustajoutsen]
Lyhytnokkahanhi
*Kiljuhanhi
*Lumihanhi
[*Tiibetinhanhi]
*Punakaulahanhi
Tundrahanhi
Sepelhanhi
*Hrota-rodun sepelhanhi
Valkoposkihanhi
*Ruostesorsa
*Mandariinisorsa
[*Morsiosorsa]
Ristisorsa
Harmaasorsa
*Kyhmyhaahka (AHK:lle ei jp.-koiraita)
Allihaahka
Riekko
Metso
Peltopyy
Viiriäinen
*Amerikanjääkuikka (AHK:lle 1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot)
Jääkuikka
Jääkuikkalaji
Pikku-uikku
*Kaulushaikara (AHK:lle ei huutelevat vuoden 2007 loppuun saakka)
*Jalohaikara
Harmaahaikara
*Mustahaikara
Kattohaikara
*Haarahaukka (AHK:lle vuoden 2008 loppuun saakka)
Sinisuohaukka
*Niittysuohaukka (AHK tarkastaa vuoden 2010 alusta alkaen vain nuoret ja naaraspukuiset yksilöt Laihian Levanevan ulkopuolelta)
*Arosuohaukka (AHK:lle +2kv-koiraat, muut RK:lle vuoden 2006 loppuun; 1.1.2007 alkaen kokonaan AHK-laji)
*Niitty-/arosuohaukka (lajilleen määrittämätön)
Piekana
Merikotka (ks. huomautus kohdan 3 lopussa)
Maakotka
Kalasääski (ks. huomautus kohdan 3 lopussa)
*Pikkukiljukotka (AHK:lle 1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot)
*Kiljukotka
*Kiljukotka-laji 
*Punajalkahaukka
Muuttohaukka
*Tunturihaukka
*Pikkuhuitti
Luhtahuitti
Luhtakana
Liejukana
Ruisrääkkä
*Avosetti
Keräkurmitsa
Tundrakurmitsa
Pulmussirri
Pikkusirri (ilmoitetaan kaikki keväältä)
Kuovisirri (ilmoitetaan kaikki keväältä)
Isosirri
Etelänsuosirri schinzii-rotu
Jänkäsirriäinen
Merisirri
Mustapyrstökuiri
Punakuiri
*Rantakurvi
*Lampiviklo
*Heinäkurppa (AHK:lle ei syyshavaintoja)
Jänkäkurppa
Vesipääsky
*Leveäpyrstökihu (AHK tarkastaa vuoden 2007 alusta alkaen 1.12.-27.4. ajanjaksolla havaitut)
*Tunturikihu (AHK:lle ei ad.-lintuja)
*Pikkukajava (AHK:lle vain ad.-linnut)
Isolokki
Pikkutiira
*Riuttatiira
*Riutta-/hietatiira
Mustatiira
*Valkosiipitiira (1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot AHK:lle)
Etelänkiisla
*Pikkuruokki
Uuttukyyhky
Turkinkyyhky
Turturikyyhky
Huuhkaja
Tunturipöllö
Hiiripöllö
Varpuspöllö
Lehtopöllö
Viirupöllö
Lapinpöllö
Sarvipöllö
Suopöllö
Helmipöllö
Kehrääjä
*Kuningaskalastaja
*Sininärhi
*Mehiläissyöjä
Harjalintu
Harmaapäätikka
Valkoselkätikka
Pikkutikka
Pohjantikka
Käenpiika
*Lyhytvarvaskiuru (1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot AHK:lle tarkastettavaksi)
Kangaskiuru
Tunturikiuru
*Isokirvinen (AHK:lle vain aikavälillä 15.11.-20.8. tehdyt havainnot sisältäen myös  määrittämättömän isokokoisen kirvisen Antric/cam/god)
Lapinkirvinen
*Sitruunavästäräkki
*Virtavästäräkki
Koskikara
*Mustapäätasku (AHK:lle rotu maurus ja alalajilleen määrittämättömät, muut RK:lle)
*Sinipyrstö
Mustaleppälintu
Satakieli
Sepelrastas
*Viirusirkkalintu (1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot tarkastaa AHK)
Viitasirkkalintu
Pensassirkkalintu
*Ruokosirkkalintu (1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot tarkastaa AHK)
Viitakerttunen
Luhtakerttunen
Rytikerttunen
Rastaskerttunen
*Pikkukultarinta (syyshavainnot 1.8. jälkeen tarkastaa yhä RK)
Kultarinta
*Kirjokerttu
*Lapinuunilintu
Idänuunilintu
*Hippiäisuunilintu (ei syksyltä ulkosaaristohavaintoja)
*Taigauunilintu (ei syksyltä ulkosaaristohavaintoja)
*Sepelsieppo (1.1.2007 alkaen tehdyt havainnot tarkastaa AHK)
Pikkusieppo
Viiksitimali
Lapintiainen
*Pussitiainen
*Mustaotsalepinkäinen
Pähkinänakkeli
Kuhankeittäjä
Kuukkeli
Pähkinähakki
*Punakottarainen
Pikkuvarpunen
Nokkavarpunen
*Keltahemppo
Tikli
Vuorihemppo
Tundraurpiainen
Taviokuurna
Kirjosiipikäpylintu
Isokäpylintu
Peltosirkku
*Kultasirkku (Vuoden 2006 alusta lukien havainnot tarkastaa taas RK!)
*Pikkusirkku (ei syksyltä Norrskäriltä)


2. Talvihavainnot

Ajanjaksolta 1.12.-15.3. ilmoitetaan kaikki havainnot muista paitsi seuraavista lajeista: teeri, pyy, kesykyyhky, korppi, varis, naakka, harakka, närhi, tali-, sini-, kuusi-, töyhtö-, ja hömötiainen, puukiipijä, hippiäinen, viherpeippo, punatulkku, keltasirkku, varpunen ja urpiainen. Näistäkin lajeista kuitenkin kootaan tietoja esim. suurista parvista tai muutoin merkittävistä ilmiöistä, esim. teerestä yli 20, urpiaisesta yli 50 ja korpista vähintään 5 yksilön parvet on syytä ilmoittaa. Maaliskuun alkupuolella havaittuja varmasti muutolta saapuneita ei tarvitse ilmoittaa talvihavainnoissa.


3. Kesähavainnot

Ilmoitetaan kohdan (harvinaisuudet) mukaisten lajien lisäksi seuraavista (p = vain selvästi pesintään viittaavat):


Laulujoutsen
Kanadanhanhi (p)
Metsähanhi
Merihanhi
Heinätavi
Lapasotka (p)
Alli
Mustalintu
Uivelo
Kaakkuri
Kuikka
Härkälintu
Mustakurkku-uikku
Merimetso
Mehiläishaukka
Ruskosuohaukka
Kanahaukka
Varpushaukka
Hiirihaukka
Tuulihaukka
Ampuhaukka
Nuolihaukka
Tylli (p)
Kapustarinta (p)
Lapinsirri (p)
Suokukko (p)
Pikkukuovi (p)
Punajalkaviklo (vain sisämaasta)
Mustaviklo (p)
Valkoviklo (p)
Merikihu
Pikkulokki (p)
Selkälokki (p)
Lapintiira (vain sisämaasta)
Räyskä
Ruokki (p)
Palokärki
Luotokirvinen (p)
Tilhi
Sinirinta
Pyrstötiainen
Lapinharakka
Mustavaris (p)
Urpiainen (p)
Lapinsirkku
Pohjansirkku
Pulmunen


Suojelusyistä eräiden lajien osalta ei Siipipeilissä julkaista tarkkoja pesimäalueita. Tällaisia alueellamme pesineitä tai pesiviä lajeja ovat esim. uivelo, kaakkuri, merimetso, kalasääski, merikotka, riekon saaristokanta, merikihu, räyskä, huuhkaja, lapin- ja viirupöllö sekä valkoselkätikka. Kalasääsken kuten myös merikotkan ja valkoselkätikan pesinnät ovat tutkijoiden erityisseurannassa. Näiden lajien pesät ovat varsin tarkoin tiedossa, joten lähinnä vain tiedot uusista reviireistä ja uusista vaihtopesistä tulisi ilmoittaa - merikotkan ja valkoselkätikan osalta Juhani Koivusaarelle (puh. työ (06) 3675330, koti 358 1287, osoite PL 262, 65101 Vaasa, sähköposti: koivusaaret@pp.inet.fi) tai merikotkasta Hans Hästbackalle (puh (06) 2242 143, osoite: Vargholmsvägen 104, 64210 Kalax) sekä kalasääsken osalta Matts Finnlundille (puh. 050 5733537, osoite  Jenkkapolku 19 F, 04420 Järvenpää, sähköposti: matts.finnlund@ely-keskus.fi) tai Luonnontieteellisen Keskusmuseon Rengastustoimistolle (puh (09) 19128847, osoite: PL 17, 00014 Helsingin Yliopisto, sähköposti: elmu_ren@cc.helsinki.fi). Pesäpuut ilman rauhoituskylttiä tulisi aina ilmoittaa tarkkoine sijaintitietoineen. Ohje petolinturengastajalle: Ilmoita aluevastaavalle = toimii myös petolintuvastaavana, mitkä haukka- ja pöllöreviirireistä olet ilmoittanut myös Rengastustoimistolle petolinturengastajan yhteenvetolomakkeella.

4. Kevät- ja syysmuuttohavainnot

4.1 Fenologia

"Yleisistä" lajeista ilmoitetaan keväältä kaksi ensimmäistä ja syksyltä kaksi viimeistä  havaintoa. Myös muuton päättymisestä keväällä ja alkamisesta syksyllä kerätään tietoja koskien erityisesti seuraavia läpimuuttavia lajeja: alli, mustalintu, uivelo, piekana,
kapustarinta, pikkusirri, lapinsirri, kuovisirri, suosirri, pikkukuovi, mustaviklo, valkoviklo, sinirinta, lapinsirkku ja pulmunen.


4.2 Päämuutto

Ilmoitetaan muuton huippuja kuvaavat havainnot. Myös paikallismäärät voivat kuvata päämuuttoa; havavaintosarjat samalta paikalta ovat aina hyödyllisiä.

4.3 Isot linnut

Joutsenista, hanhista, merimetsosta ja kurjista ilmoitetaan kaikki havainnot muuttavista sekä  paikalliskerääntymät. On tärkeää, että jokaisesta muuttoparvesta ilmoitetaan kellonaika ja suunta. Huomattavimmilta muuttopäiviltä on lisäksi syytä ilmoittaa parvien ohituspuolet plus- ja miinusmerkein (ks. lyhenteet).


4.4 Pedot

Kaikista päiväpetolinnuista ilmoitetaan päiväkohtaiset muuttosummat (vaikka varsinaista muutonseurantaa ei olisikaan). Runsaasta muutosta, varsinkin piekanasta, ilmoitetaan summat puolen tunnin tai tunnin jaksoissa sekä lentosuunnat.

4.5 Arktika

Muuttosummat keväältä ja syksyltä ilmoitetaan päivittäin seuraavista lajeista: lapasotka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, melanitta sp, kaakkuri, kuikka, gavia sp, härkälintu, meriharakka, kapustarinta, tundrakurmitsa, suosirri, lapinsirri, PK, IK, punakuiri, pikkukuovi, merikihu ja kihulaji. Kaikki mielellään taulukkomuodossa.

4.6 Kahlaajat

Parhaiden lietteiden paikallismäärät ilmoitetaan.

4.7 Vaelluslinnut

Vaellushavainnot ilmoitetaan selväpiirteisten paikkalintujen lisäksi seuraavista lajeista: : käpytikka, palokärki, närhi, tiaiset, puukiipijä, hippiäinen, tilhi, vihervarpunen, urpiainen, punatulkku ja käpylinnut.


4.8 Fenologisesti poikkeavat havainnot

AHK tarkastaa fenologisesti poikkeavat havainnot, myös tavallisista lajeista. Päivämääräkriteerit ilmenevät oheisesta listasta (sarakkeet vasemmalta: paikallisyhdistys, lajilyhenne, tarkastusäännön alkupvm, tarkastussäännön loppupvm, päivämäärävälin alkupvm, päivämäärävälin loppupvm, poikkeukset.

Esimerkkejä

1. Kyhmyjoutsen: talvelta 1.12.-15.3. ilmoitetaan kaikki havainnot. Keväältä ja syksyltä ilmoitetaan fenologia (ks. 4.1), samoin kaikki muuttohavainnot sekä huomattavimmat paikalliskerääntymät (4.3). Pesintään viittaavia havaintoja ei vuoden 2000 jälkeen koota alueemme pohjoisosistakaan.

2. Alli: talvelta 1.12.-15.3. sekä kesäajalta ilmoitetaan kaikki havainnot. Keväältä ja syksyltä fenologia (4.1). sekä hyvät paikallismäärät (4.2). Lisäksi keväältä ja syksyltä ilmoitetaan muuttavista kaikki päiväsummat (ks. 4.5).

3. Tuulihaukka: kerätään kaikki havainnot.

4. Tilhi: talvelta 1.12.-15.3. kaikki havainnot. Lisäksi ilmoitetaan kaikki vaellushavainnot (4.7), sekä kaikki kesähavainnot.

5. Hippiäinen: ilmoitetaan vain vaellushavaintoja.

6. Isokirvinen: ilmoitetaan kaikki havainnot. AHK-lomake tarvitaan vuoden 2001 alusta alkaen enää aikavälillä 16.11.-20.8.

Lyhenteiden käyttämisestä

On suositeltavaa käyttää seuraavia lyhenteitä. Näistä poikkeavat lyhenteet tulee aina selittää.

m = muuttava
p  = paikallinen
k = kiertelevä
a = parvi
jp = juhlapukuinen
tp = talvipukuinen
ad = vanha
juv = nuori
ä = ääntelevä
Ä = laulava
/ = kautta-merkki, jolla erotetaan koiraat / naaraat
kv = kalenterivuosi
-/+ plus- ja miinusmerkein ilmoitettava muuttavan linnun tai parven ohituspuoli katsottuna kohti linnun tulosuuntaa. Kun lintu ohittaa havaintopisteen oikealta käytetään plusmerkkiä, ohituksen ollessa vasemmalta käytetään miinusta. merkkien määrällä (1...4) voidaan osoittaa havainnoitsijan ja linnun välinen suhteellinen etäisyys.

Kunnat: Ko = Korsnäs, Maa = Maalahti, Mak = Maksamaa, Mu = Mustasaari, Va = Vaasa, La = Laihia, Or = Oravainen,
Uu = Uusikaarlepyy, Vö = Vöyri, Vä = Vähäkyrö.


Tieteellisissä nimissä voi käyttää standardoituneita 3 + 3 -kirjaimisia lyhenteitä.

Esimerkkejä havainnon ilmoittamisesta ja tulkinnasta:

* Pha car 20.4 Mu Klobbskat 470(7a) NNE klo 6-11 (RR,PP) ...ko. päivänä klo 6-11 muutti Mustasaaren Klobbskatissa 470 merimetsoa 7 parvessa pohjoiskoilliseen, havannoitsijoina RR ja PP.

* Pol ste 5.5. Ko SB a2/5 p/m klo 5.15 (RR) ...Korsnäsin Södra Björkössä oli ko. päivänä paikallisena allihaahkaparvi, jossa oli 2 koirasta ja 5 naarasta, jatkaen muuttoa kello 5.15 (paikannimen lyhenne selostettu erikseen).

* Gru gru 28.4 Va Öjberget a35 NE +++ 12.15 (RR) ...ko päivänä Vaasan Öjbergetillä 35 yksilön kurkiparvi klo 12.15 koilliseen varsin kaukaa plussan eli oikealta (meren) puolelta, havaitsijana RR.

Vanhat havainnot

Luettelo lajeista, joista tehdyt vanhat havainnot tulee tarkastuttaa AHK:ssa (ajalta 1.12.1981 jälkeen) tai RK:ssa jäljempänä mainittujen ajankohtien ja muiden tarkenteiden mukaisesti. RK:lta AHK:lle siirrrettyjen lajien osalta alla oleva luettelo päivitetty 1.12.2010 tilanteen mukaiseksi.

Pikkujoutsen: 1993 alkaen ei tarkasteta.

[Mustajoutsen]: Vuoden 2002 alusta tarkastaa AHK, tätä ennen RK.

Lyhytnokkahanhi:  Ennen vuotta 1991 tarkastaa RK; 1991-94 AHK; 1995-1996 ei tarkasteta jaksolta 15.4.-15.5.; 1997 alkaen ei tarkasteta keväthavaintoja. Vuodesta 2001 lähtien ei enää tarkasteta.

Kiljuhanhi: 1986 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK:lle.

Lumihanhi: Vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

[Tiibetinhanhi]: Vuoden 2000 alusta tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Punakaulahanhi: Vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Tundrahanhi: Vuoteen 1990 tarkastaa AHK kaikki. 1991-96 ei AHK tarkasta ad.-lintuja; 1997 alkaen laji poistettu tarkastettavista.

Sepelhanhi: Vuodesta 1985 alkaen poistettu AHK:n tarkastettavista.

Sepelhanhi hrota-rotu: 1994 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Ruostesorsa: Vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Harmaasorsa: Vuoteen 1989 AHK tarkastaa kaikki.Vuodet 1990-99 AHK tarkastaa vain yksinäiset naaraspukuiset.Vuodesta 2000 alkaen ei enää tarkasteta.

Mandariinisorsa: Vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

[Morsiosorsa]: Vuodesta 2002 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Allihaahka: Vuoteen 1989 AHK tarkastaa kaikki. Vuodelta 1990 ei tarkasteta jp.-koiraita. 1991 alkaen poistettiin tarkastettavista.

Kyhmyhaahka: Vuoteen 1985 vain jp.-koiraat AHK:lle, muut RK:lle. 1986 alkaen kaikki AHK:lle, kuitenkin 1.10.1988 alkaen ei AHK tarkasta jp.-koiraita.

Viiriäinen: 1993 alkaen AHK ei tarkasteta huutelevista. 2004 alusta poistettiin tarkastettavista.

Amerikanjääkuikka: RK tarkastaa 31.12.2006 saakka tehdyt havainnot. AHK-laji 1.1.2007 alkaen. 

Jääkuikka: Vuoteen 1985 jaksolla 1.5.-15.6 jp:t tarkastaa AHK, muut RK:lle. 1986-89 kaikki
AHK:lle. 1990-92 jaksolla 20.4.-10.6. ei AHK tarkasta jp.-lintuja. 1993 alkaen ei tarkasteta jp.-lintuja. Vuodesta 2001 lähtien poistettiin tarkastettavista kokonaan.

Pikku-uikku: 1995 alkaen ei AHK tarkasta enää.

Kaulushaikara: Vuodesta 2002 alkaen vuoden 2007 loppuun AHK tarkastaa vain ei-huutelevat. 2008 vuoden alusta alkaen ei enää tarkasteta.

Jalohaikara: 1997 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Kattohaikara: Vuodesta 1990 alkaen ei enää AHK tarkasta.

Muuttohaukka: Syksystä 1994 alkaen ei tarkasteta.

Tunturihaukka: 1997 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Haarahaukka:
AHK:lle vuoden 2008 loppuun saakka.

Niittysuohaukka:  1997 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.
AHK tarkastaa vuoden 2010 alusta alkaen vain nuoret ja naaraspukuiset yksilöt Laihian Levanevan ulkopuolelta.

Arosuohaukka: Ajalta ennen v.2000 tarkastaa RK kaikki. Vuodesta 2000 lähtien vuoden 2006 loppuun AHK tarkastaa +2kv-koiraat, muut RK. 1.1.2007 alkaen kaikki havainnot AHK:lle.

Pikkukiljukotka: 1.1.2007 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Kiljukotka: Vuodesta 2004 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.


Maakotka: Vuodesta 2003 lähtien AHK ei enää tarkasta.

Punajalkahaukka: 1997 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Pikkuhuitti: 1997 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Liejukana: 2003 alkaen AHK ei enää tarkasta.

Avosetti: 1994 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Keräkurmitsa: 1990-94 ei tarkasteta Söderfjärdenin keväthavaintoja; 1995 alkaen ei tarkasteta mitään keväthavaintoja. Vuodesta 2002 lähtien AHK ei enää tarkasta myöskään syyshavaintoja.

Heinäkurppa: 1995 alkaen ei tarkasteta syyshavaintoja.

Lampiviklo: 1994 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Rantakurvi: 1986 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Merisirri: 1985-90 ei tarkasteta Norrskärillä ja Södra Björkössä havaittuja; 1991-99 ei tarkasteta ulkosaaristosta. Vuodesta 2000 alkaen poistettu AHK-listalta.

Leveäpyrstökihu: 1985 asti jaksolta 1.5.-15.6. tarkastaa AHK, muulloin RK. 1986 alkaen kaikki havainnot tarkastaa AHK, kuitenkin v.1995 lähtien ei tarkasteta ad.-lintuja. 1999 syksyn havaintoja ei tarkasteta runsaan esiintymisen vuoksi. 2007 vuoden alusta alkaen vain ajanjaksolla 1.12.-27.4. havaitut tarkastaa AHK.

Tunturikihu:Vuoteen 2001 asti AHK tarkastaa kaikki havainnot. Vuodesta 2002 lähtien tarkastetaan vain ei ad.-linnut.

Isolokki: Aikavälillä 15.3.1990-1996 jaksolta 1.11.-30.4. ei tarkasteta; 1997 alkaen jaksolta 1.11.-31.5. ei tarkasteta. Vuodesta 2001 lähtien poistettiin tarkastettavista.

Pikkukajava: 1986 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK. Vuodesta 2002 lähtien AHK tarkastaa enää vain ad.-linnut.

Mustatiira: Aikavälillä 1.10.1988-1999 ei tarkasteta jp.-lintuja. Vuodesta 2000 alkaen laji poistettiin AHK-listalta.

Valkosiipitiira: vuoden 2006 loppuun saakka havainnot tarkastaa RK, 1.1.2007 alkaen AHK.

Riuttatiira: 1994 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Pikkutiira: Vuodesta 2001 alkaen ei tarkasteta.

Etelänkiisla: 1993-94 ei tarkasteta Norrskärillä ja Rönnskärillä havaittuja. Vuodesta 1995 alkaen ei tarkasteta ulkosaaristohavaintoja. Vuoden 2001 jälkeen ei enää tarkasteta.

Pikkuruokki: 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Turturikyyhky: 1993-1994 jaksolta 20.5.-31.7. ei tarkasteta; 1995-1996 jaksolta 20.5.-31.8. ei tarkasteta; 1997-2000 jaksolta 20.5.-15.9. ei tarkasteta. Vuodesta 2001 alkaen poistettu AHK-listalta.

Tunturipöllö: Vuodesta 1985 alkaen ei  tarkasteta.

Lapinpöllö: Vuodesta 2003 alkaen ei  tarkasteta.

Harjalintu: Vuodesta 1990 alkaen ei  tarkasteta.

Mehiläissyöjä: Vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Harmaapäätikka: Lokakuusta 1988 alkaen ei tarkasteta.

Valkoselkätikka: Vuoden 1994 havaintoja ei tarkasteta runsaan vaelluksen vuoksi. Vuodesta 1999 alkaen poistettu AHK-listalta.

Lyhytvarvaskiuru: 2006 vuoden loppuun saakka tehdyt havainnot tarkastaa RK, 1.1.2007 alkaen AHK.

Tunturikiuru: 1993 alkaen ei tarkasteta.

Kangaskiuru: AHK tarkastaa havainnot vain aikaväliltä 1986-15.3.1990.

Isokirvinen: 1994 alkaen tarkastaa AHK. Vuodesta 2001 alkaen tarkastetaan havainnot vain aikavälillä 16.11.-20.8. Ennen vuotta 1994 tarkastaa RK.

Sitruunavästäräkki: Vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Virtavästäräkki: 1994 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Mustapäätasku: Ennen v.2000 RK tarkastaa. Vuodesta 2000 lähtien RK tarkastaa vain rotu-ryhmän rubicola/hibernans, kun AHK tarkastaa rodun maurus ja alalajilleen määrittämättömät.

Sinipyrstö: 1997 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Mustaleppälintu: 1997 alkaen ei tarkasteta keväältä eikä kesältä (huhtikuusta elokuuhun). Vuodesta 2002 lähtien poistettiin tarkastettavista.

Viirusirkkalintu: vuoden 2006 loppuun saakka tarkastaa RK, 1.1.2007 alkaen AHK.

Ruokosirkkalintu: vuoden 2006 loppuun saakka tarkastaa RK, 1.1.2007 alkaen AHK.

Rastaskerttunen: Vuodesta 1999 alkaen AHK ei enää tarkasta.

Pikkukultarinta: Vuodesta 2004 alkaen keväthavainnot aina 1.8 asti tarkastaa AHK, syyshavainnot ja ennen v.2004 tehdyt havainnot tarkastaa edelleen RK.

Lapinuunilintu: Vuoteen 1985 laulavat AHK:lle, muut RK:lle. 1986 alkaen tarkastaa AHK kaikki havainnot.

Idänuunilintu: 1989-1992 ei tarkasteta laulavia. Vuodesta 1993 alkaen poistettu AHK-listalta.

Taigauunilintu: Vuoteen 1993 tarkastaa AHK vain pyydystetyt/rengastetut, muut RK:lle. 1994 alkaen AHK tarkastaa kaikki havainnot. Vuodesta 1999 alkaen Norrskärin syyshavaintoja ei tarkasteta. Vuodesta 2002 lähtien ei enää tarkasteta ulkosaaristohavaintoja mukaan lukien Raippaluoto.

Hippiäisuunilintu: Vuoteen 1993 tarkastaa AHK pyydystetyt/rengastetut, muut RK:lle. 1994 alkaen kaikki AHK:lle. Syksyn -96 havaintoja ei tarkasteta runsaan esiintymisen vuoksi. Vuodesta 1999 alkaen Norrskärin syyshavaintoja ei tarkasteta. 
Vuodesta 2002 lähtien ei enää tarkasteta ulkosaaristohavaintoja mukaan lukien Raippaluoto.

Sepelsieppo: vuoden 2006 loppuun saakka tehdyt havainnot tarkastaa RK, 1.1.2007 alkaen AHK.

Pikkusieppo: 1995 alkaen laulavia ei tarkasteta. vuodesta 2002 alkaen poistettiin tarkastettavista.


Viiksitimali: Havainnot ajalta ennen 1991 tarkastaa RK. AHK tarkastaa 1991-92 ja 1994. Vuodesta 1995 alkaen poistettu AHK-listalta.

Lapintiainen: Vuodesta 2001 alkaen poistettiin AHK-listalta.

Pussitiainen: Vuodesta 2004 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Pähkinänakkeli: Vuodesta 1990 alkaen poistettiin AHK-listalta.

Mustaotsalepinkäinen: vuodesta 2000 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Punakottarainen: Vuodesta 2004 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK.

Tundraurpiainen: Vuodesta 1985 alkaen ei tarkasteta.

Kirjosiipikäpylintu: Syksystä 1985 alkaen ei tarkasteta.

Pikkuvarpunen: Lokakuusta 1988 alkaen ei tarkasteta.

Kultasirkku: Ennen v.1985 vakituisilta pesimäpaikoilta tarkastaa AHK, muut RK. Vuodesta 1985 lähtien vuoden 2005 loppuun saakka kaikki havainnot tarkastaa AHK. Lajin harvinaistumisen vuoksi vuoden 2006 alusta lähtien havainnot tarkastaa taas RK.

Pikkusirkku: 1986 alkaen tarkastaa AHK, aiemmat RK. Vuodesta 2002 alkaen Norrskärin syyshavaintoja ei tarkasteta.