Söderfjärdenin parkkitaskut 

Päivitetty 29.08.2010

Söderfjärdenillä pidettiin 17.8.10 tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin uusista liikkumista helpottavista pysäköintitaskuista. Asia oli herättänyt hyvin kiinnostusta ja paikalla oli runsaasti tiedotusvälineitä. Luonnollisesti myös kurjet, joiden syksyinen kerääntyminen on juuri alkanut, herättivät kiinnostusta. Tiedotustilaisuudessa oli läsnä Sundomin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mats Andersen, joka monella tapaa on ollut hankkeen yksi avainhenkilöistä. MLY:tä edustivat Jouni Kannonlahti, Pekka Peura sekä Ari Lähteenpää. Paikka oli myös Sanna Aitto-oja, joka usean vuoden tehnyt Söderillä tutkimusta kurkien oleskelusta ja ruokailusta niille erikseen varatuilla peltolohkoilla. Aitto-oja kertoi, että tänä vuonna kurkivahinkoja tulee alueella olemaan hyvin vähän. Syitä on kaksi: Ensinnäkin kurkipeltoihin on löydetty konsepti, joka tehokkaasti houkuttelee linnut ruokailemaan niille varatuille alueille. Toiseksi kuivan ja lämpimän kesän takia pellot ehditään puida ennen suurten massojen saapumista. Itse asiassa suurin osa pelloista on puitu jo nyt.

Parkkitaskuhankkeen rahoitti  kokonaisuudessaan Vaasan kaupunki. Yleisempääkin myönteistä suhtautumista asiaan kuvaa hyvin se, että hankkeelle olisi ollut tarjolla toinenkin rahoittaja. Jatkossa tultaneen vielä alueelle johtavien teiden sisääntulokohtiin asettamaan taulut, jotka ohjaavat kävijöitä parkkitaskujen käyttämiseen.

Parkkitaskuhankkeen toteuttaminen on ollut rakentavan ja verkostoihin perustuvan yhteistyön riemuvoitto. Nyt on löydetty sellainen toimiva yhteistyön malli, jonka avulla voidaan MLY:n alueen lintuharrastuksen edistämiseksi saada vaikka hmeitä aikaan. Hyvin toiminut kuvio synnyttää myös velvoitteita: jatkossa on ehdottoman tärkeää, että alueella liikkuvat lintuharrastajat käyttävät autoja pysäköidessään vain ja ainoastaan parkkitaskuja ja näin osoittavat omalla esimerkillään myös muille miten pitää toimia. Tilanne alueen maanomistajien kanssa oli viime syksyyn mennessä muodostunut hyvin tulehtuneeksi. Nyt on asia kääntynyt päälaelleen eikä yksikään lintuharrastaja saa omalla käytöksellään vaarantaa tätä syntynyttä luottamuksellista suhdetta.  /  ALä

 Kartta Söderfjärdenin parkkitaskuista: pdf, .jpg